Lutikka (seinälude) – Cimex lectularius

Lutikalla eli seinäluteella (Cimex lectularius), kuten muillakin luteilla (Heteroptera), on pitkä ohut imukärsä, mutta kasvinsyöjä- ja petoluteista poiketen se on sopeutunut loiselämään ja käyttää ravintonaan tasalämpöisten eläinten, kuten lintujen ja nisäkkäiden verta. Lutikka on kulttuurinseuraislaji, jonka isäntänä voivat ihmisen lisäksi olla lepakot, rotat, hiiret, kyyhkyt ja kanat.

Lutikka on kooltaan 3,8-5,5 mm muodoltaan litteä ja väriltään oranssinpunertava siivetön lude. Laji on lentokyvytön ja peitinsiipien puuttueesa (tai oikeastaan ne ovat hyvin surkastuneet) ruumiin jaokkeellisuus näkyy selvästi. Lutikoiden nuoruusvaiheet ovat kooltaan pienempiä ja väritykseltään sukukypsiä aikuisia vaaleampia, jopa hieman läpinäkyviä. Nuoruusvaiheet imevät myös verta, jolloin niiden väri näyttää tummemmalta. Nuoruusvaiheita on viisi, joista jokainen kestää noin viikon. Aikuistuminen tapahtuu noin kahdessa kuukaudessa. Aikuinen naaras voi elinaikanaan tuottaa jopa 500 munaa. Aikuiset elävät lämpötilasta ja ruoan saatavuudesta riippuen useita kuukausia (9), mutta ne sietävät myös muutaman kuukauden paastoa. Hyvissä olosuhteissa lutikalla saattaa olla useita sukupolvia vuodessa.

Lutikat ovat yöaktiivisia ja päivisin ne piilottelevat rakennusten ja huonekalujen rakosissa.

Lutikka oli pitkään harvalukuinen Suomessa, mutta laji on viime aikoina yleistynyt merkittävästi todennäköisesti ulkomaanmatkojen yleistyttyä. Lutikka-havaintoja tehdään erityisesti pääkaupunkiseudun asunnoista ja etelärannikon kesämökeiltä. Jos jatkuvalämmitteisestä asunnosta löytyy lutikoita, tarvitaan ammattitorjujan apua. Sen sijaan talvella kylmillään olevista rakennuksista lutikat saattavat hävitä itsestään, erityisesti jos välikatoissa usein viihtyvät ensisijaisina isäntäeläiminä toimivat lepakot eivät pysty palaamaan talvilepopaikoistaan takaisin rakennukseen nauttimaan kesäisistä päivistä.

Lutikka on yleisin ja tunnetuin heimonsa edustaja Suomessa. Sen voi kuitenkin helpostisekoittaa kyyhkylutikkaan (Cimex columbarius), joka on kuitenkin hyvin harvinainen ja mahdollisesti jo hävinnyt Suomesta. Molemmilla lajeilla on etuselän sivuissa voimakkasti eteenpäin työntyvä litteä reunus. Lutikan tuntosarvet ovat kuitenkin hiukan pidemmät, kolmas tuntosarven jaoke on toista jaoketta pidempi ja pään leveys on noin 1,45 x tuntosarven pituus. Pääskylutikka (Cimex hirundinis) on lutikkaa huomattavasti pienempi ja karvaisempi. Tropiikinlutikka (Cimex hemipterus) taas on lutikkaa selvästi suurempi ja sillä on hyvin kapea etuselkä, mikä antaa lajille vaikutelman ampiaisvyötäröstä.