Lutikka (seinälude) Cimex lectularius

Yleiskuvaus

Lutikalla eli seinäluteella (Cimex lectularius), kuten muillakin luteilla (Heteroptera), on pitkä ohut imukärsä mutta kasvinsyöjä- ja petoluteista poiketen se käyttää ravintonaan tasalämpöisten eläinten eli lintujen ja nisäkkäiden verta eli se luokitellaan loiseksi. Lutikka eli seinälude on kulttuuriseuraislaji, jonka isäntänä voivat ihmisen lisäksi olla lepakot, rotat, hiiret, kyyhkyt ja kanat.

Lutikka eli seinälude on 3,8-5,5 mm pitkä, väriltään oranssinpunertava, ruumiinmuodoltaa litteä ja siivettön lude eli ne eivät osaa lentää. Koska peitinsiivet puuttuvat (tai oikeastaan ne ovat hyvin surkastuneet) ruumiin jaokkeellisuus näkyy selvästi. Lutikoiden nuoruusvaiheet ovat kooltaan pienempiä ja väritykseltään vaaleampia kuin sukukypsät aikuiset, jopa hiukan läpinäkyviä. Myös nuoruusvaiheet imevät verta, jolloin niiden väri näyttää tummemmalta. Nuoruusvaiheita on viisi, joista jokainen kestää noin viikon. Aikuistuminen tapahtuu noin kahdessa kuukaudessa. Aikuinen naaras voi elinaikanaan tuottaa jopa 500 munaa. Aikuiset elävät lämpötilasta ja ruoan saatavuudesta riippuen useita (9) kuukausia, mutta ne sietävät myös muutaman kuukauden paastoa. Hyvissä olosuhteissa lutikalla saattaa olla useita sukupolvia vuodessa.

Lutikat eli seinäluteet ovat yöaktiivisia ja päivisin ne piilottelevat rakennusten ja huonekalujen rakosissa.

Lutikka eli seinälude oli pitkään harvalukuinen Suomessa, mutta on viime aikoina yleistynyt merkittävästi todennäköisesti ulkomaanmatkojen yleistyttyä. Lutikka- eli seinäludehavaintoja tehdään erityisesti pääkaupunkiseudun asunnoista ja etelärannikon kesämökeiltä. Jos jatkuvalämmitteisestä asunnosta löytyy lutikoita, tarvitaan ammattitorjujan apua. Sen sijaan talvella kylmillään olevista rakennuksista lutikat saattavat hävitä itsestään, erityisesti jos välikatoissa usein viihtyvät ensisijaisina isäntäeläiminä toimivat lepakot eivät pysty palaamaan talvilepopaikoistaan takaisin rakennukseen nauttimaan kesäisistä päivistä.

Lutikka eli seinälude on ylivoimaisesti runsain tai ainakin tunnetuin lutikkalajimme. Sen voi sekottaa helposti kyyhkylutikkaan (Cimex columbarius), joka on kuitenkin hyvin harvinainen ellei hävinnyt Suomessa. Molemmilla lajeilla on etuselän sivuissa voimakkasti eteenpäin työntyvä litteä reunus. Lutikan eli seinäluteen tuntosarvet ovat kuitenkin hiukan pidemmät, kolmas tuntosarven jaoke on toista jaoketta pidempi ja pään leveys on noin 1,45 x tuntosarven pituus. Pääskylutikka (Cimex hirundinis) on lutikkaa eli seinäludetta huomattavasti pienempi ja karvaisempi. Tropiikinlutikka (Cimex hemipterus) taas on lutikkaa selvästi suurempi ja sillä on hyvin kapea etuselkä, mikä antaa lajille vaikutelman ampiaisvyötäröstä.

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Heidi Viljanen, museomestari, Luonnontieteellinen keskusmuseo (Luomus)

CC BY 4.0

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Suomesta yhteensä
havaintoa
?
ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua
Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Cimex lectularius
Auktorit
Linnaeus, 1758
Yleiskieliset nimet
  • lutikka (suomi)
Tunniste
http://tun.fi/MX.230207
Taksonominen taso
laji
Esiintyminen Suomessa
Julkaistu tieto Suomesta
Esiintymisen tyyppi
  • Vakiintunut
Uhanalaisuus Suomessa
  • 2019 LC – Elinvoimaiset
  • 2010 LC – Elinvoimaiset
  • 2000 NE – Arvioimatta jätetyt
Asiantuntijat
  • Anders Albrecht
  • Heidi Viljanen
DNA-viivakoodisekvenssit
Eliöryhmät
  • Hyönteiset ja hämähäkkieläimet
  • Nivelkärsäiset
  • Luteet