Ohjaspölytäi – Lepinotus patruelis

Ohjaspölytäi (Lepinotus patruelis) esiintyy Suomessa ilmeisesti vain sisätiloissa.

Ohjaspölytäi on 1,3-2,5 mm pitkä. Suvulle ominaisesti ohjaspölytäin pää ja takaruumis ovat litteät ja kapeat. Takaruumis on tiheäkarvainen. Väritys on vaihtelevan tummanruskea ja pään etuosa on usein tummempi kuin pään takaosa, keski- ja takaruumis.  Pään ohimoilla on silmien ja tuntosarvien välissä tumma viiru, josta laji on saanut suomenkielisen nimensäkin. Silmät ovat suuret. Molemmilla sukupuolilla on alkeelliset 0,3-0,35 mm pitkät selvästi tiheäkarvaiset siipisuonettomat etusiivet. Takasiivet puuttuvat. Tuntosarvet ovat pitkät ja rihmamaiset. Molemmat sukupuolet ääntelevät.

Suomesta laji on ilmeisesti tavattu vain muutaman kerran, mutta todennäköisesti laji on luultua yleisempi. Laji viihtyy erityisesti kosteissa tiloissa, kuten kellareissa. Keski- ja Etelä-Euroopassa, mutta osittain myös Ruotsissa, laji esiintyy luonnonvaraisena ainakin lintujen pesissä.

Laji lisääntyy todennäköisesti pääsääntöisesti neitseellisesti (partenogeneettisesti).

Ohjaspölytäistä ei ole mitään haittaa sisätiloissa, mutta sen esiintyminen runsaana saattaa indikoida kohonnutta kosteuspitoisuutta ja siten sienirihmastoja (homeita), joita se käyttää ravintonaan, esimerkiksi kankaisissa huonekaluissa tai kirjoissa.

Ohjaspölytäi on 1,3-2,5 mm pitkä. Suvulle ominaisesti ohjaspölytäin pää ja takaruumis ovat litteät ja kapeat. Takaruumis on tiheäkarvainen. Väritys on vaihtelevan tummanruskea ja pään etuosa on usein tummempi kuin pään takaosa, keski- ja takaruumis.  Pään ohimoilla on silmien ja tuntosarvien välissä tumma viiru, josta laji on saanut suomenkielisen nimensäkin. Silmät ovat suuret. Molemmilla sukupuolilla on alkeelliset 0,3-0,35 mm pitkät selvästi tiheäkarvaiset siipisuonettomat etusiivet (microptera). Takasiivet puuttuvat. Tuntosarvet ovat pitkät ja rihmamaiset. Molemmat sukupuolet ääntelevät.

Voi sekoittaa: pesäpölytäi (Lepinotus inquilinus) ja verkkopölytäi (L. reticulatus). Lajit erottaa siivistä (karvat, siipisuonet) sekä pään kuvioinnista (naaman verkkokuviointi, ohimon ohjaskuvio). Katso myös rumpupölytäi (Trogium pulsatorium).

Suomesta ohjaspölytäi on ilmeisesti tavattu vain muutaman kerran, mutta se saattaa olla luultua yleisempi.

Laji on luonnonvarainen Euroopassa, lukuun ottamatta pohjoisia osia, kuten Suomea. Laji on ilmeisesti levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Laji lisääntyy todennäköisesti pääsääntöisesti neitseellisesti (partenogeneettisesti).

Kuten muillakin jäytiäisillä (Psocoptera) muodonmuutos on vähittäinen. Nuoruusvaiheet (toukat eli nymfit) ovat munasta kuoriuduttuaan aikuisen näköisiä, mutta pienempiä. Yksilön koko kasvaa useiden nahanluontien kautta kohti sukukypsää täysikokoista aikuista.

Kuten muutkin jäytiäiset (Psocoptera) ohjaspölytäi käyttää ravintonaan esimerkiksi leviä, sienirihmastoja (homeita) ja muiden hyönteisten munia.

Euroopassa laji esiintyy luonnonvaraisena ainakin lintujen pesissä. Suomessa laji on kosteiden sisätilojen laji.

Chinery, M. 1978. Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Svensson, B. W. & Hall, K. 2010. Nationalnyckeln till Sveriges flora ock fauna. Stövsländor. Psocoptera. ArtDatabanken, SLU, Uppsala.

Ohjaspölytäi: Pään ohimoilla silmien ja tuntosarvien välissä on tumma viiru – ohjas.