Egentliga insekter Insecta

Beskrivning

Hyönteiset on maailman ja Suomen runsaslajisin eliöryhmä.

Hyönteisten ruumis koostuu kitinisoituneesta ulkoisesta tukirangasta, joka jakautuu kolmeen jaokkeelliseen osaan. Päässä sijaitsevat tuntosarvet, piste- ja verkkosilmät sekä ulkoiset suuosat. Pistesilmillä hyönteinen aistii lähinnä valon voimakkuutta ja jopa tuhansista osasilmistä koostuva verkkosilmä havainnoi liikkeen ja tuottaa kuvan. Keskiruumiissa on kolme jaoketta, joihin kuhunkin kiinnittyy yleensä yksi pari jalkoja, jolloin jalkoja on yhteensä kuusi. Lisäksi keskiruumiin toisessa ja kolmannessa jaokkeessa on usein siipiparit eli siipiä on yhteensä neljä. Siivet ovat yleensä vähintään pitkittäissuuntaisesti suonikkaat ja etusiivet voivat olla kovat peitinsiivet. Tällöin kalvomaiset takasiivet eli lennisiivet ovat levossa peitinsiipien alla suojassa.

Hyönteisten takaruumis on jalaton, siinä voi olla jopa 11 jaoketta ja hyönteisen lisääntymiselimet sijaitsevat tavallisesti sen loppupäässä. Hyönteisen takaruumiin jaokkeiden selkäpuolen kovettuneita osia kutsutaan selkäkilviksi ja vatsapuolen osia vatsakilviksi. Takaruumiin kärjessä on usein myös pari perälisäkkeitä. 

Hyönteisillä ei ole ruumiin sisällä luita, vaan kitinisoituneita rakenteita, joihin lihakset kiinnittyvät.

Yleisesti ottaen hyönteiset ovat olomuodoiltaan ja elintavoiltaan valtavan vaihteleva ryhmä. Hyönteisten kokokin vaihtelee mikroskooppisen pienistä, alle 0,2 millimetrin mittaisista yksilöistä useiden kymmeniensenttimetrien pituisiin.

Källa: Laji.fi artbeskrivningar
Författare av artbeskrivningen:

FM, suunnittelija Jani Järvi / Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus

CC BY 4.0

Kartan visar observationer av denna taxonen, men den får inte användas som en utbredningskarta.

Totalt från Finland
observationer
?
rutter
Antal observationer
  • Totalt rutter
Artlista
FinBIF:s taxonomiska ryggrad
Vetenskapligt namn
Insecta
Allmänspråkliga namn
  • hyönteiset (finska)
  • egentliga insekter (svenska)
  • Insects (engelska)
identifiering
http://tun.fi/MX.37613
Taxonomisk nivå
Organismgrupper
  • Insekter och spindeldjur
Total 24864 arter