Haperot – Russula
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
Yleiskuvaus
Haperot ovat vaaleaitiöisiä, enimmäkseen värikkäitä keskikokoisia tai kookkaita helttasieniä, joiden malto on tyypillisesti haurasta ja juustomaisesti lohkeavaa.Haperoiden pintakelmun väripigmentit ovat vesiliukoisia ja valossa helposti haalistuvia. Useimpien haperoiden lakin pintakelmu on helposti nyljettävissä, ainakin reunasta.
Haperot kasvavat niin metsissä, kuin puistoissa ja pihamailla sekä laidunalueilla.
Haperoilla lakki on usein värikäs, kiiltävä ja tahmea tai kuiva ja himmeäpintainen. Lakin pintakelmu on yleensä nyljettävissä, vähintäänkin lakin reunasta. Haperoiden lajintunnistuksessa hyvänä tuntomerkkinä on lakin väri, mutta on hyvä muistaa, että jopa saman lajin pintakelmun värivaihtelu voi olla hyvin runsasta ja väritys voi myös haalistua sateen ja auringonpaisteen vaikutuksesta. Haperoiden pintakelmun väripigmentit ovat veteen liukenevia. Väripigmenttien liukoisuudessa ja paljon vaihtelua eri lajien välillä. Heltat ovat vaaleat. Värisävy vaihtelee itiöemän iästä ja lajista riippuen (itiöiden värisävy) valkoisesta munankeltaiseen - okrankeltaiseen. Jalka on yleensä hyvin hauras ja pinnasta hieman muhkurapintainen (poikkeuksiakin on, esim. palterohapero), valkoinen tai lajista riippuen joskus selvästi punertava. Jalassa ei ole minkäänlaisia muita rakenteita eli jalka on renkaanton ja tupeton. Jalan muoto on joillikin lajeilla lajityypillinen, esimerkiksi palterohaperon jalka kapenee yleensä selvästi tyveen. Mallon värimuutokset, kuten harmaantuminen vahingoittuneista kohdista on myös hyvä tuntomerkki. Jalan pintaa voi kevyesti raaputtaa ja muutamien minuuttien jälkeen havainnoida onko malto harmaantunut. Harmaantumisen voi toisinaan havaita myös esimerkiksi etanoiden syömäjäljistä ja vanhojen sienien yleisestä harmaantumisesta. Harmaantuvia lajeja useita. Makua pidetään hyvänä tuoretuntomerkkinä haperolajien tunnistamisessa. Jotkut lähilajiparit, voidaan monesti erottaa juuri maun perusteella. Maistamisessa on tärkeää muistaa odottaa joitakin kymmeniä sekunteja ennen sienen palojen pois sylkemistä, jotta makutuntomerkit tulevat esiin. Haperoiden maut voidaan jakaa päätyyppeihin, jotka ovat: mieto, kirpeä, polttava ja karvas. Monilla lajeilla maut ovat yhdistelmiä esim. polttavan kirpeä tai kirpeän karvas. Joillakin lajeilla on lajikohtaisia muita makutuntomerkkejä, kuten esim. mantelimainen maku. Haju on useilla lajeilla miedon hedelmäinen, mutta joillakin se voi olla huomiota herättävä, kuten esimerkiksi sillihaperoissa (sillimäinen haju) ja savuhaperossa (maakellarimainen haju).
Miedot haperolajit ovat hyviä ruokasieniä. Mietoja haperoita ei tarvitse esikäsitellä.
Helpoiten haperot voidaan sekoittaa rouskuihin. Selkein ero haperoiden ja rouskujen välillä on se, että haperoilta puuttuu maitiaisneste.
Kuvaustekstin laatijat:
Tea von Bonsdorff 8.11.2021
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
- haperot (suomi)
- Tea von Bonsdorff
- Sienet ja jäkälät
- Suursienet
- Helttasienet