Ketokimalainen (metsäkimalainen) – Bombus sylvarum

Ketokimalaisnaaraan pää ja keskiruumis ovat harmaakarvaiset siiventyvien väliin jäävää mustaa vyötä lukuun ottamatta. Takaruumiin kaksi ensimmäistä jaoketta ovat harmaat, kolmas musta ja viimeiset jaokkeet oranssinpunaiset. Koiraan värit ovat samanlaiset. Harmaat karvat voivat olla joskus keltaiseen tai vihreään vivahtavia. Ketokimalaisen lentoääni on korkea.

Etelä-Ruotsin ja erityisesti Norjan ketokimalaiset ovat melanistisia, jolloin harmaita karvoja on vain päässä, keskiruumiin etu- ja takareunassa sekä takaruumiin 1. selkäkilvessä. Suomesta ei ole tavattu melanistisia ketokimalaisia.

Ketokimalaiset, erityisesti työläiset ja koiraat, ovat kooltaan melko pieniä: kuningatar 15-20 mm, työläinen 8-15 mm, koiras 8-15 mm.

Lähisukuiset ketokimalainen ja hevoskimalainen (Bombus veteranus) ovat molemmat harmahtavia ja niillä on samanlainen kimeä lentoääni. Ketokimalaisen takaruumiin punertavan kärkiosan näkeminen tekee kuitenkin lajien erottamisen helpoksi.

Ketokimalaisen suukilpi on kupera eikä alareunastaan tasainen kuten hevoskimalaisella. 

Maamme ensimmäinen ketokimalainen tavattiin Joutsenossa 1923, jonne laji oli levinnyt Karjalan kannaksen kautta. Sodan jälkeen ketokimalainen levittäytyi vähitellen länteen ja luoteeseen saavuttaen Turun seudun 1980-luvulla ja Vaasan 2016. Vuosittainen runsausvaihtelu on suurta.

Ketokimalaisen levinneisyysalue ulottuu Atlantin rannikolta läpi Venäjän Etelä-Uralille ja Altaille, ei kuitenkaan kovin pohjoiseen. Keski-Euroopassa ketokimalaismäärät ovat viime aikoina vähentyneet huolestuttavasti.

Pienehkö pesä on yleensä perintöä myyriltä ja se on lähellä maanpintaa. Naaraiden lento pesän lähettyvillä vaikuttaa jollain tavoin hätäiseltä.

Koiraat lentävät partiointilentoa puiden tyvelle tai mataliin pensaisiin sijoitettujen feromonimerkkien kautta. Pesän seutu ei kuitenkaan osu reitin varrelle.

Ketokimalaiset aloittavat lentonsa toukokuun alussa ja viimeiset yksilöt nähdään syyskuussa.

Ketokimalaisnaaraiden suosimia ravintokasveja ovat maitohorsma (Chamaenerion angustifolium), peltopähkämö (Stachys palustris), kaunokit (Centaurea) ja monet hernekasvit (Fabaceae). Puutarhassa vierailevan yksilön tapaa esimerkiksi mintun (Mentha) ja laventelin (Lavandula) kukista.

Koiraita näkee kaunokkien, ohdakkeiden (Cirsium) ja karhiaisten (Carduus) kukinnoissa.

Ketokimalainen lentelee pääasiassa avomailla, kuten kalliokedoilla ja niityillä sekä puutarhoissa, joiden runsasta kukkavalikoimaa laji käyttää monipuolisesti hyödykseen. Sen voi kuitenkin tavata myös metsänreunoilla.

Peltoloiskimalainen (Bombus campestris) saattaa tunkeutua ketokimalaisen pesään, joskus myös hevoskimalainen.

Tärkeä pölyttäjä.

Løken, A. 1973: Studies on Scandinavian Bumble Bees (Hymenoptera, Apidae). – Norwegian Journal of Entomology 20 (1): 1-218.

Parkkinen, S., Paukkunen, J. & Teräs, I. 2018: Suomen kimalaiset. – Docendo, 176 s.

Rasmont, P., Ghisbain, G. & Terzo, M. 2021: Bumblebees of Europe and neighbouring regions. Hymenoptera of Europe 3. – N.A.P. Editions, 631 s.

Söderman, G. & Leinonen, R. 2003: Suomen mesipistiäiset ja niiden uhanalaisuus. – Tremex Press, 420 s.

Ødegaard, F., Staverløkk, A., Gjershaug, J.O., Bengtson, R.G. & Mjelde. A. 2015: Humler i Norge. – NINA, 231 s.