Kimalaiset (

• kimalainen

?

) – Bombus

Kimalaiset (Bombus) ovat rotevarakenteisia, yleensäottaen karvaisia mesipistiäisiä eli mehiläisiä. Niiden väritys vaihtelee paljon sekä eri sukupuolten että eri lajien välillä. Kimalaiset ovat enimmäkseen sosiaalisia, yhteiskuntia muodostavia mesipistiäisiä, mutta osa lajeista on loiskimalaisia (ennen suku Psithyrus, nykyisin luetaan sukuun Bombus, mutta omaan alasukuunsa). Muiden mesipistiäisten tapaan kimalaisilla on suuosissaan kapea kieli, jonka avulla ne keräävät mettä. Kielen pituus vaihtelee eri lajeilla.

Yhteiskuntia muodostavilla lajeilla on kolme kastia: kuningatar, työläinen ja koiras. Kuningatar on naaras ja kasteista isokokoisin. Työläiset, jotka ovat myös naaraita, ovat yleensä väritykseltään ja ulkonäöltään kuningattaren kaltaisia, mutta pienempiä. Toisilla lajeilla kokoero on selvä, mutta toisilla koot saattavat mennä päällekkäin. Koiraat ovat pienempiä kuin kuningattaret, mutta yleensä työläisiä isompia. Naaraat erottaa koiraista seuraavista rakenteista: työläisillä ja kuningattarilla on takaruumiin päässä pistin ja takasäärissä kiiltävät siitepölyvasut, ja niillä on vain 12 jaoketta polvitaitteisissa tuntosarvissaan. Koirailla takaruumiin päässä ovat paritteluelimet, eikä niillä ole siitepölyvasua. Tuntosarvissa koirailla on 13 jaoketta, ja tuntosarvet ovat muutenkin suhteutettuna pidemmät. Naaraiden takaruumis muodostuu kuudesta ja koiraan seitsemästä näkyvästä jaokkeesta. Lisäksi useimmilla lajeilla naaraiden naamakarvat ovat mustat, kun taas koirailla ne ovat yleensä ainakin osittain vaaleat. Poikkeuksia kuitenkin on. 

Kimalaisnaarailla on etujaloissaan "koukut", joilla ne harjaavat siitepölyä karvapeitteestään ja keräävät sen takajalkojen vasuihin. Loiskimalaisilla tällaisia vasuja ei ole. Loiskimalaisilla, sekä koirailla että naarailla, on hyvin tiheäkarvaiset kapeammat takasääret, mikä erottaa ne yhdyskuntia muodostavista lajeista. Loiskimalaisilla siivet ovat usein myös harmaammat / tummemmat, ja loiskimalaisnaaraat ovat usein päältä huomattavasti karvattomampia. Tuntosarvijaokkeita loiskimalaisnaarailla on 12, koirailla 13. Naarailla ei poikkeuksellisesti ole pistintä takaruumiin päässä, ja takaruumiin kärki on usein taipunut vatsan alle.

Koko: kuningattaret 15–25 mm, työläiset 6–16 mm, koiraat 9–16 mm.

Kimalaisia esiintyy koko maassa. Jotkin lajeista ovat levinneisyydeltään rajoittuneita esim. etelään tai aivan pohjoiseen, mutta useampia lajeja tavataan lähes koko maassa.

Monien lajien kimalaiskoiraat tekevät partiointilentoja, joiden aikana ne jättävät feromonijälkiä maastoon (kiviin, kantoihin, puunrunkoihin) houkutellakseen kuningattaria. Eri lajit lentävät eri korkeuksilla partioidessaan: kivikko-, mantu- ja kontukimalainen lentävät usein korkeammalla kuin esimerkiksi keto- ja tarhakimalainen.

Joidenkin lajien koiraat kerääntyvät toisten samanlajisten pesien läheisyyteen odottamaan kuningattarien ilmestymistä. Tällöin koiraita voi nähdä pörräämässä pesäaukon läheisyydessä.

Talvehtineet kimalaiskuningattaret lähtevät keväällä sään lämmettyä etsimään ravintoa ja uutta hyvää pesäpaikkaa. Pesän rakennettuaan ne munivat ensimmäiset munat, joista kehittyvät ensimmäiset työläiset. Munista kuoriutuvia toukkia kuningatar hoitaa, kunnes ne koteloituvat ja kuoriutuvat aikuisina. Sen jälkeen kuningatar jättää ruoanhaun ja pesästä huolehtimisen työläisille, ja keskittyy lähinnä munimaan. Työläisiä on kesässä yleensä useampi "sukupolvi". Kesän loppupuolella kuningatar munii munat, joista kuoriutuvista toukista kehittyy koiraita ja uusia kuningattaria työläisten hoivissa. Nämä lähtevät aikuiseksi kuoriuduttuaan pois pesästä ja pariutuvat saman lajin eri pesistä lähtöisin olevien yksilöiden kanssa. Pariteltuaan koiraan kanssa uudet kuningattaret etsivät itselleen talvehtimispaikan, ja horrostavat kevääseen asti. Koiraat eivät palaa pesästä lähdettyään pesään, joten niitä voi löytää usein loppukesästä iltaisin nukkumassa kukkasilta. Parittelujen jälkeen koiraat kuolevat.

Loiskimalaiset käyttävät hyväkseen toisen kimalaislajin työläisiä ja niiden keräämää ravintoa lisääntymisessään. Loiskimalaisnaaras ruokailee kukilla, ja pariteltuaan loiskimalaiskoiraan kanssa se etsii sopivan pesän, jossa se tappaa kuningattaren ja tuottaa feromoneja "orjuuttaakseen" työläiset huolehtimaan omista jälkeläisistään. 

Kimalaisten pesät ovat enimmäkseen maassa esimerkiksi vanhoissa hiirien tai myyrien koloissa, mutta muutama laji rakentaa pesänsä puun tai rakennusten koloihin. Kimalaiskuningattaret pehmustavat pesäkoloa mm. ruoholla ja sammalilla sekä karvoilla ja höyhenillä. Pesään johtaa yksi kulkutunneli, ja sen ympärillä olevat maamerkit kimalaiset painavat mieleensä osatakseen takaisin. Pesien kennot muovataan vahasta tai vanhoista kotelokehdoista, ja ne ovat medensekaisen siitepölyn peitossa. Pesän olosuhteita (kosteutta ja lämpötilaa) kimalaiset säätelevät tarkasti, jotta touka voivat kehittyä aikuisiksi.

Kimalaisten yhdyskunnat ovat yksivuotisia. Vain kuningattaret talvehtivat, ja keväällä ne perustavat uuden yhdyskunnan. Alkuun kuningattaret keräävät itse mettä ja siitepölyä jälkeläistensä ravinnoksi, ja keväisin isoja kimalaiskuningattaria näkeekin usein paljon liikkeellä. Kunhan ensimmäiset työläiset kuoriutuvat, kuningatar keskittyy munimiseen.

Loiskimalaiset elävät kimalaisten pesissä, eikä niillä ole työläisiä, vaan ne käyttävät hyväkseen toisen kimalaislajin työläisiä ja niiden keräämää ravintoa.

Kimalaisia tapaa monenlaisista elinympäristöistä, missä on sopivia pesäpaikkoja ja tarpeeksi ravintokasveja. Tällaisia elinympäristöjä voivat olla mm. pellot, metsät, niityt, puistot tai puutarhat. Osa lajeista on erikoistunut niittyille ja kedoille, osa taas esim. tunturikankaille.

Kimalaiset ovat erityisen tehokkaita pölyttäjiä, sillä ne vierailevat kukissa ahkerasti ja voivat lentää myös hieman kylmemmällä säällä. Ne ovat tärkeitä luonnonkasvien ja myös ihmisen ravintokasvien pölyttäjiä. Kimalaisilla on hyvin suuri arvo ruoantuotannossa, ja kontukimalaisten (Bombus terrestris) yhdyskuntia myydäänkin ruoantuottajille tehostamaan pölytystä. Pölytyspalveluiden takia ympäri maailmaa kuljetettavat tuontikimalaiset voivat levittää tauteja ja syrjäyttää alkuperäisiä kimalaislajeja.

Goulson, D. 2010. Bumblebees; their behaviour, ecology and conservation. Oxford University Press, Oxford. 317 s.

Løken, A. 1973. Studies on Skandinavian bumblebees (Hymenoptera, Apidae). Norsk Entomologisk Tidsskrift 20: 1–218

Løken, A. 1984. Scandinavian species of the genus Psithyrus Lepeletier. Entomologica Scandinavica Supplement 23: 1–45.

Michener, C. D. 2007. The Bees of the World 2nd ed. 992 pages. Johns Hopkins Univ. Press. Baltimore

Pekkarinen, A. & Teräs, I. 1977. Suomen kimalaisista ja loiskimalaisista. Luonnon Tutkija 81: 1–24

Pekkarinen, A., Teräs, I., Viramo, J. & Paatela, J. 1981. Distribution of bumblebees (Hymenoptera, Apidae: Bombus andPsithyrus) in eastern Fennoscandia. Notulae Entomologicae 61: 71–89

Söderman, G. & Leinonen, R. 2003. Suomen mesipistiäiset ja niiden uhanalaisuus. Tremex Press Oy, Helsinki.