Oratuomitarhakoi – Argyresthia spinosella

Siipiväli 8,5–10,5 mm. Pää valkea. Otsa ja huulirihmat kellertävänvalkeat. Tuntosarvet valkeahkot, harmaanruskearenkaiset. Keskiruumis valkea, siipikannet okrat. Jalat valkeahkot; nilkat valkeahkot, mustatäpläiset. Takaruumis ruskeanharmaa.

Etusiivet harmaanruskeat, niissä violettia hohtoa, siiven tyvi okra. Dorsaalijuova valkea, ulottuu takakulmaan; sen katkaisee tummemman harmaanruskea, hiukan viisto poikkivyö, joka katkeaa keskisaran kohdalla ja on etureunassa kahden valkeahkon täplän reunustama. Etureunassa ulkosarakkeessa 2–3 valkeaa hakastäplää. Ripset vaaleanharmaat, siiven kärjen ympärillä tummemmat ja siinä 2 paksua jakoviirua. Takasiivet harmaat; ripset vaaleammat.

Toukka vaalean harmahtavanvihreä; pää ja niskakilpi mustat.

Kotelo kohtalaisen vanttera, vaaleanruskea. Pintarakenne kohtalaisen hieno, poikkiryppyinen tai -uurteinen, takaruumiissa myös nystyinen. Imukärsä pitempi kuin etujalat, jotka ovat erillään toisistaan. Labrum takareunasta ei kovera. Etujalat tuntosarvien kanssa rajakkain pitemmän matkan kuin leukarihmojen kanssa. Jaokkeessa A10 vatsapuolelta katsottuna 2 paria kremasterin koukkuja. Kremaster vatsapuolelta katsottuna verrattain tylppä, siinä laterokaudaalisesti anaalialaan nähden vain 1 pari koukkuja, jotka suuntautuvat sivulle.

Lentää kesä–heinäkuussa.

Muna talvehtii.

Toukka huhti–toukokuussa.

Lentää päivällä ja yöllä; tulee valolle.

Toukka elää oratuomella (Prunus spinosa), kriikunalla (P. domestica subsp. insititia) ja luumulla (P. domestica subsp. domestica). Nuori toukka kaivautuu kukkasilmuun tai versoon, jonka se syö loppuun noin viidessä viikossa.

Koteloituu löyhään, kellertävään koppaan maahan.

Lehdesniityillä, hakamailla, puutarhoissa.

Lepiforum

Moth Dissection UK

Plant Parasites of Europe

Svenska fjärilar

Agassiz, D. J. L. 1987. The British Argyresthiinae and Yponomeutinae. Proceedings and Transactions of the British Entomological and Natural History Society 20(1): 1–26.

Bengtsson, B. Å. & Johansson, R. 2011. Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Bronsmalar – rullvingemalar / Lepidoptera: Roeslerstammiidae – Lyonetiidae. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. 544 s.

Friese, G. 1969. Beiträge zur Insekten-Fauna der DDR: Lepidoptera – Argyresthiidae. Beiträge zur Entomologie 19(7/8): 693–752.

Gershenson, Z. S. 1989. Family Argyresthiidae. Teoksessa: Medvedev, G. S. (toim.): Keys to the Insects of the European Part of the USSR IV: Lepidoptera, part 2. Oxonian Press Pvt. Ltd, New Delhi. S. 456–472.

von Heinemann, H. & Wocke, M. F. 1877. Die Schmetterlinge Deutschlands und der Schweiz systematisch bearbeitet. Zweite Abtheilung. Kleinschmetterlinge. Bd. 2. Heft 2. C. A. Schwetschke & Sohn, Braunschweig. S. i–iv, 389–825, 1–102.

Huemer, P. 1988. Kleinschmetterlinge an Rosaceae unter besonderer Berücksichtigung ihrer Vertikalverbreitung (excl. Hepialidae, Cossidae, Zygaenidae, Psychidae und Sesiidae). Neue Entomologische Nachrichten 20: 1–376.

Meyrick, E. 1928. A revised handbook of British Lepidoptera. Watkins and Doncaster, London. vi, 914 s.

Patočka, J. 1998. Die Puppen der mitteleuropäischen Argyresthiinae (Lepidoptera, Yponomeutoidea, Yponomeutidae). Beiträge zur Entomologie 48(1): 179–200.

Spuler, A. 1910. Die Schmetterlinge Europas. II. Band. E. Schweizerbartsche Verlagsbuchhandlung, Stuttgart. 523 s.

Stainton, H. T. 1849. A monograph on the European species of the genus Argyresthia. The Zoologist: A Popular Miscellany of Natural History 7: Appendix I–XXIV, [4].

Zeller, P. C. 1847. Die Argyresthien. Linnaea Entomologica 2: 234–302, [II].