Yleislaji

Luultavasti yleisin ja runsaslukuisin maamme kimalaisista, joka puuttunee vain pohjoisimmasta Lapista. Viihtyy hyvin monenlaisissa elinympäristöissä, sekä pihoissa ja taajamissa että pelloilla ja metsissä. Kelpuuttaa pesäpaikakseen monenlaisia maankoloja, sekä ravintolähteekseen hyvin laajan kirjon erilaisia mesikasveja. Tämän vuoksi ihmistoiminnasta johtuvat elinympäristöjen muutokset eivät ole mantukimalaisille uhka, toisin kuin monille muille pölyttäjille.

Lajien vuorovaikutus

Kimalaiset ovat tunnettuja siitä, että niillä esiintyy yleisesti pesäloisimista. Useimmilla kimalaislajeilla on oma loislajinsa, joka loisii vain yhden tai muutaman kimalaislajin pesissä. Loiskimalaisilla ei ole lainkaan työläisiä tai omaa pesää, vaan niiden naaraat etsivät ja valtaavat isäntälajinsa pesän. Tapettuaan kuningattaren loisnaaras alkaa munia omia muniaan, joista kehittyviä toukkia pesän työläiset hoitavat kuten sisaruksiaan. Kesän edetessä loisitusta pesästä kuoriutuu siten enää loiskimalaisia.

Loiskimalaisten runsastuessa ne voivat heikentää isäntälajinsa kantoja. Tämän seurauksena loistenkin määrät kuitenkin kääntyvät laskuun, minkä jälkeen isäntälaji voi taas vahvistua. Luonnossa on yleistä, että loisten ja niiden isäntälajien kannat vaihtelevat vuorotahtiin. Tätä kutsutaan sykliseksi eli säännöllisesti toistuvaksi kannanvaihteluksi.

Tässä palvelussa loiskimalaislajeista on esitelty tarkemmin vain mantukimalaisella ja sen lähilajeilla loisiva mantuloiskimalainen (Bombus bohemicus). Isäntänsä tavoin sitä tavataan yleisenä lähes koko maassa, mutta laji on vaikea erottaa muista samankaltaisista kimalais- ja loiskimalaislajeista.

Kotipihan luontoteot

Mantukimalaiselle on tarjolla runsaasti pesäpaikkoja erilaisissa maankoloissa. Laji kelpuuttanee silti myös kimalaisille suunniteltuja pesälaatikoita, jotka matkivat rakenteeltaan myyränkoloja. Muiden kimalaisten tavoin lajin elinoloja voi parantaa ylläpitämällä runsaasti kukkivaa puutarhaa, jossa on tarjolla mesikasveja keväästä syyskesään asti – ja tämän lajin kannalta mieluiten matalakukkaisia kasvilajeja. Kannattaa myös jättää osa pihanurmesta kukkaniityksi, joka niitetään vasta syksyn tullen.

Tiesitkö tämän? 

Mantukimalaisella on kaksi sisarlajia, iso- ja kangaskimalainen, joita on ulkoisin tuntomerkein usein lähes mahdotonta erottaa mantukimalaisesta. Selviä eroja löytyy vain niiden DNA:sta sekä niiden erittäminen feromonien kemiallisesta koostumuksesta. Sama koskee etenkin kaupunkiseuduilla hyvin yleistä ja runsaslukuista kontukimalaista. Kontukimalaisella keltaiset poikkijuovat ovat yleensä sävyltään selvästi tummempia, mutta tämä tuntomerkki on selkeämpi lähinnä kuningattarilla.

White-tailed bumblebee – Bombus lucorum