Rikkakananhirssiryhmä Echinochloa crus-galli -ryhmä

Kyllä
Esiintyminen Suomessa

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Rikkakananhirssin alkuperää ei varmuudella tunneta, mutta se on todennäköisimmin kotoisin Aasiasta ja/tai Välimerenalueelta. Nykyisin tämä heinä on lähes kosmopoliitti: kotiutuneena läsnä kaikkialla tropiikeista lämpimänlauhkeille alueille ja tavattu satunnaisena vieraslajina pohjoiselle napapiirille asti. Euroopassa laji ilmoitetaan vakiintuneeksi Etelä-Skandinaviaan ja Viroon saakka pohjoisessa. Suomessa ensimmäiset havainnot rikkakananhirssistä ovat jo vuodelta 1872. Vasta viime vuosina laji on meillä yleistynyt. Nykyisin rikkakananhirssiä tavataan etenkin Etelä-Suomessa ja Ahvenanmaalla, mutta pohjoisimmat havainnot ovat Kemin seudulta.

Lännenkananhirssi on kotoisin Pohjois-Amerikasta, jossa lajin luontaisalue ulottuu pohjoisessa Kanadan kaakkoisten provinssien eteläosiin. Euroopasta lännenkananhirssiä on havaittu Suomen lisäksi ainakin länsiosista (Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa vakiintuneena etenkin maissipelloissa ja jokirannoilla) ja Ukrainasta. Suomessa lännenkananhirssi on rikkakananhirssiä harvinaisempi. Lännenkananhirssin havainnot keskittyvät Kouvola-Tampere-Turku kolmion sisäpuolelle.

Molemmat lajit leviävät Suomeen ostosiementen mukana erilaisissa siemenseoksissa (esim. maisema- ja niittykasviseokset) sekä ulkomaisten nurmikasvien seassa. Lisäksi siemenet voivat levitä veden, koneiden tai laitteiden mukana sekä lintujen ja muiden eläinten matkassa. 

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Arto Kurtto (Luomus) 2015, Luke 2023

CC BY 4.0

Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja