Neidonkorennot Calopterygidae

Yleiskuvaus

Neidonkorennot ovat aikuisvaiheessa kookkaita ja leveäsiipisiä hentosudenkorentoja, joiden ruumis ja siivet ovat usein voimakkaan metallinkiiltoisia.

Lisätietoja Biologia-välilehdellä

Tunnistaminen

Aikuisen ruumis on yleensä metallinkiiltoinen. Päästä puuttuvat monille muille hentosudenkorennoille tyypilliset kuvioinnit, kuten silmäntaustäplät. Raajat ja raajojen karvat ovat pitkät. Siivet ovat leveät. Siipisuonisto on tiheää ja etenkin koiraiden siivissä on usein myös laajoja läpinäkymättömiä alueita. Siipitäplä on tyypillisesti pieni tai olematon; siinä ilmenee suurta vaihtelua ja joskus siipitäplä voi puuttua kokonaan. Siipiä pidetään usein hieman kohotetusti takaruumiin yläpuolella. Koiraiden ulommat perälisäkkeet kaartuvat toisiaan vasten. 

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Neidonkorennot ovat levinneet ympäri maailman, mutta lajien esiintymistä rajoittaa sopivien virtaavan veden ekosysteemien olemassaolo. Suurin osa heimon tunnetuista lajeista elää trooppisten ja subtrooppisten alueiden virroilla. Heimo puuttuu kokonaan Karibialta, Etelä-Amerikan eteläosista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista sekä esimerkiksi pääosasta Tyynen valtameren saaria ja maailman pohjoisimpia alueita. 

Lisääntyminen

Useimmat aikuisista koiraista valtaavat veden varrelta reviirin, jota ne puolustavat muita koiraita vastaan. Useilta lajeilta tunnetaan sudenkorennoille harvinaista soidinkäyttäytymistä, jossa naaraan kohdannut koiras esimerkiksi räpyttelee siipiään tavallista tiheämmin ja voi laskeutua veden pinnalle. 

Koiras ei yleensä ole tandem-asennossa naaraan muniessa. 

Elinympäristö

Valtaosa lajeista elää makeiden virtaavien vesien varsilla. 

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset CC BY 4.0