Sudenkorennot – Odonata

Sudenkorennot (Odonata) ovat vaihtelevan kokoisia, usein suuria, toukkana akvaattisia ja aikuisena terrestrisiä hyönteisiä. Ne ovat väritykseltään usein kirkkaan- tai metallinvärisiä. Väripolymorfismi (värimuodot vaihtelevat lajin sisällä) mahdollista ja sukupuolet ovat joskus erivärisiä (seksuaalidimorfismi).

Sudenkorentojen pää on iso ja liikkuvainen. Siinä on erittäin suuret verkkosilmät, jotka usein koskettavat toisiaan pään yläosassa; kolme pistesilmää, hyvin pienet sukamaiset tuntosarvet sekä purevat ja voimakkaat suuosat. Leuat ovat usein hampaiset. Sudenkorentojen selkä on vahva: keskiruumiin 2. ja 3. jaoke (meso- ja metathorax) ovat yhdistyneet ja muodostavat pterothoraxin. Keskiruumiissa on kaksi paria siipiä, jotka ovat suuret, kalvomaiset ja tiheään verkkosuoniset. Siipien etureunassa, lähellä kärkeä, on usein tumma siipitäplä. Siipiparit ovat suhteellisen samankokoiset, mutta siipiparien muoto vaihtelee alalahkon mukaan. Sudenkorentojen siivet ovat levossa levällään, kattolaskuisesti takaruumiin päällä tai pystyssä takaruumiin päällä toisiaan vasten. Sudenkorentojen takaruumis on pitkä ja suhteellisen hoikka, keskiruumiin ollessa melko pieni. Takaruumiin kärjessä on kummallakin sukupuolella parilliset perälisäkkeet; koirailla on ylempien perälisäkkeiden lisäksi alemmat. Sudenkorentojen jalat ovat usein piikikkäät ja vahvakyntiset. 

Suomessa ruumiin pituus enintään noin 90 mm ja siipiväli noin 120 mm. Maailmalla ruumiin pituus jopa 150 mm ja siipiväli jopa 200 mm. 

Siipiväliltään Suomen suurin laji on isoukonkorento, Aeshna crenata, jolla takasiiven pituus on 48–54 mm. Ruumiinpituudeltaan suurin laji on purokorento, Cordulegaster boltonii, jonka takaruumis on 52–66 mm.

Toukat ovat aikuisen kaltaisia, mutta siivettömiä. Jalallisten toukkien muoto vaihtelee hoikasta ja pitkänmallisesta (alalahko Zygoptera, hentosudenkorennot) pulleaan ja tukevarakenteiseen (alalahko Anisoptera, aitosudenkorennot). Siipiaihiot erottuvat viimeisillä toukkavaiheilla selvästi. Kidukset voivat olla joko ulkoiset lehtimäisissä perälisäkkeissä tai sisäisinä peräkammion sisällä näkymättömissä. Sudenkorentojen toukilla alahuuli (labium) on muuttunut pitkälle ojentuvaksi pyyntinaamariksi, joka levossa on vetäytyneenä ja pidetään tiiviisti naaman edessä. Toukkien suuosat ovat purevat.

Parittelu tapahtuu tyypillisesti rengasmaisessa paritteluasennossa: koiras tarttuu naarasta kiinni perälisäkkeillään päästä tai keskiruumiista, (koiraan sukupuolielimet sijaitsevat hyönteisille ainutlaatuisesti takaruumiin toisessa ja kolmannessa jaokkeessa) ja naaraan kaartuessa kohti koiraan sukupuolielimiä ympyrä sulkeutuu. Parittelu voi kestää sekunteja tai tunteja riippuen lajista. Harvoilla suomalaisilla lajeilla on parittelua edeltäviä kosintamenoja.

Naaraat laskevat munat munanasettimella kasvillisuuden sekaan ja jopa kasvien sisään tekemällä viillon kasvin pintaan, useimmiten vedenpinnan alle tai kastavat takaruumiinsa kärkeä säännöllisin väliajoin veteen ja tiputtavat samalla munia.

Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta siivetön. Toukkavaiheiden lukumäärä vaihtelee lajeittain 8–17 välillä, mutta keskimäärin se on 12.

Elinkierto munasta aikuiseksi kestää yleensä kaksi vuotta tai enemmän. Toukkien kehityttyä aikuisiksi ne nousevat vedestä pinnan yläpuolelle kuoriutumaan. Viimeisiä toukkanahkoja on mahdollista löytää alkukesästä kiinnittyneenä vesistöjen lähikasvillisuuteen.

Talvehtiminen tapahtuu joko munana tai toukkana.

Toukat ovat petoja ja niiden ravintona ovat toiset hyönteiset, muut selkärangattomat ja jopa kalan- ja sammakonpoikaset. 

Aikuiset ovat myös petoja ja käyttävät ravinnokseen muita hyönteisiä. Aikuiset ovat usein erittäin taitavia ja nopeita lentäjiä.

Monien sudenkorentolajien koirailla esiintyy vahvaa reviirikäyttäytymistä.

Akvaattisia toukkia tavataan kaikenlaisissa vesielinympäristöissä. 

Aikuisia tavataan vesistöjen läheltä, mutta ne voivat vaeltaa kilometrienkin päähän synnyinvesistöstään.

Taloudellinen ja ekologinen merkitys osittain tunnettu: sudenkorennot ovat tärkeää ravintoa tietyille lintulajeille, kuten kerttusille (Acrocephalus-suku) ja nuolihaukalle (Falco subbuteo).

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

Karjalainen, S. 2002: Suomen sudenkorennot. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 240 s.

Krogerus, H. (toim.). 1985: Suomen eläimet 4. Hyönteiset. — Weilin+Göös. 344 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

Kreik. odontos = hammas. Lahkon tieteellinen nimi viittaa lahkon edustajien voimakkaisiin leukoihin.