Kuusitiainen on levinneisyydeltään palearktinen laji, pesimäalueiden ulottuessa laajalti Euroopasta Keski-Aasiaan, itäiselle Venäjälle ja Japaniin. Suomessa kuusitiaisen yhtenäinen levinneisyysalue yltää Kajaanin eteläpuolelle ja Ouluun, Pohjois-Suomessa laji on jo huomattavasti harvalukuisempi. Suomessa pesii arviolta 30 000 – 100 000 kuusitiaisparia (BirdLife International 2019, Valkama ym. 2011).

Esiintyminen Haliaksella

Kuusitiaisen esiintyminen Haliaksella painottuu syksylle. Talvella, keväällä ja kesällä havaitaan lähinnä yksittäisiä lintuja, mutta syys-lokakuussa Hankoniemellä voi nähdä satojen, joskus jopa tuhansien lintujen päivämuuttoja. Syksyllä 2009 havaittiin poikkeuksellisen vahva kuusitiaisvaellus, 19.9. laskettiin yli 9 000 muuttavaa yksilöä, ja samana syksynä laskettiin yhteensä seitsemän yli kolmen tuhannen kuusitiaisen päivämuuttoa, kaikki syyskuun loppupuolella. Lokakuun alussa on laskettu kaksi neljän tuhannen yksilön päivämuuttoa, ja kuusitiaisten liikehdintä hiljenee huomattavasti marraskuun puolella. Toinen huippuvaellus havaittiin syksyllä 2020, jolloin parhaana päivänä laskettiin yli 6 600 kuusitiaisen päivämuutto.

Rengastusaineiston perusteella eri ikäluokkien välillä ei ole eroja muuton ajoittumisessa, mikä poikkeaa huomattavasti tali- ja sinitiaisten käyttäytymisestä. Lähes 99 % kaikista rengastetuista on nuoria lintuja (Lehikoinen ym. 2015).

Runsaslukuisempiin tali- ja sinitiaiseen verrattuna kuusitiainen on selvä vaeltaja, jonka esiintyminen on epäsäännöllisempää kuin osittaismuuttajilla, mutta saattaa liikkua huomattavasti pitempiä matkoja (Lehikoinen ym. 2011, Valkama ym. 2014). Vuoteen 2018 mennessä asemalla on rengastettu yli 27 000 kuusitiaista (aseman viidenneksi rengastetuin lintulaji), ja vuosien väliset runsausvaihtelut esiintymisessä ovat huomattavia. Rengastusten vuorokausirytmin perusteella muuttoliikehdintä alkaa jo heti aamuhämärissä, mutta muutto on aktiivisinta kolme-neljä tuntia auringonnousun jälkeen, eli hieman myöhemmin kuin tali- ja sinitiaisella, mutta aikaisemmin kuin hömötiaisella (Lehikoinen ym. 2011).

Svartmes – Periparus ater