Siperianuunilintu pesii Altailta Etelä-Siperian ja Pohjois-Mongolian halki Ussuriin, Sakhalinille, Koillis-Kiinaan ja Pohjois-Koreaan asti. Talvehtimisalueet sijaitsevat Kaakkois-Aasiassa. Lajin kanta on maailmanlaajuisesti elinvoimainen. Etelämpänä, pääosin Keski- ja Koillis-Kiinassa elää vielä Suomessa tapaamaton, hyvin samannäköinen lähilaji kiinanuunilintu (P. armandii) (Clement 2020).

Siperianuunilintuja on 2022 loppuun mennessä havaittu Suomessa 31 yksilöä, joista lähes kaikki on havaittu syyskuun lopussa (9 havaintoa) ja lokakuun (22) ensimmäisellä puoliskolla. 80 % kaikista havainnoista ajoittuu kahden viikon jaksolle 27.9.–10.10. lajin ollessa näin hieman lähisukuista ruskouunilintua aikaisempi muuttaja. Lokakuun jälkipuoliskolta löytyy ainoastaan kaksi havaintoa. Laji on pesimäpaikoillaan mieltynyt aukkoisiin metsiin, joissa on kuitenkin tiheä aluskasvillisuus. Myös harvat, mäenrinteiden mäntyvaltaiset sekametsät ovat lajin mieleen. Muuttomatkalla laji on tunnetusti varsin piilotteleva ja viihtyy visusti matalalla tiheiden pensaikkojen uumenissa (Clement 2020; Rariteettikomitea; Väisänen ym. 2021).

Haliaksella laji on tavattu kahdesti: 6.10.1999 yksilö oleskeli havainnointibunkkerin läheisyydessä ja vain muutaman päivän kuluttua 9.10.1999 rengastettiin uudeksi tulkittu yksilö aseman pihasta. Kyseinen syksy oli lajille muuallakin hyvä – Haliaksen havaintojen lisäksi löydettiin viisi yksilöä. Syysmuutonaikaiset sääolosuhteet sekä pesimämenestys näkyvät lajin havaintomäärien vuosivaihteluna (BirdLife Suomi 2024).

Videsångare – Phylloscopus schwarzi