Yleislaji

Tarhamehiläinen on todellinen yleislaji, jota ihminen on kuljettanut mukanaan maailman jokaiseen kolkkaan. Samaan Apis-sukuun kuuluu yhteensä kahdeksan hunajaa tuottavaa mehiläislajia, joita tavataan kaikilla mantereilla ja lähes kaikissa elinympäristöissä. Eri alueilla niistä on kehittynyt monia paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita alalajeja, kuten Suomessa perinteisesti käytetty tumma mehiläinen.

Tarhamehiläinen käyttää ravinnokseen hyvin laajaa valikoimaa erilaisia viljely- ja luonnonkasveja. Tämän ansiosta se menestyy monenlaisissa elinympäristöissä.

Lajien vuorovaikutus

Tarhamehiläinen ei ole vihamielinen luonnon pölyttäjiä kohtaan, eikä kilpaile niiden kanssa pesäpaikoista. Ravinnosta eli mesikasveista voi kuitenkin joskus syntyä kilpailua, josta on haittaa molemmille osapuolille. Ravintokilpailua voi ilmetä, jos mehiläispesiä on liian tiheässä tai esimerkiksi kuivuus heikentää kasvien mesitarjontaa.

On myös havaittu, että tarhamehiläisistä voi joskus siirtyä loisia ja taudinaiheuttajia villeihin erakkomehiläisiin. Riski tähän on ilmeinen, sillä eri pölyttäjät vierailevat usein peräkkäin samoilla kukilla. Samasta syystä ihmisillä käsien pesu on yksi tärkeimmistä tavoista torjua tautien leviämistä.

Maatalous

Tarhamehiläistä käytetään laajalti erilaisten pelto-ja puutarhakasvien pölyttämiseen. Se on tähän tarkoitukseen ihanteellinen apuri, sillä pesälaatikoita voidaan siirtää tarpeen mukaan pellolta tai puutarhasta toiseen, kun eri kasvilajien kukinta etenee. Siten pölytyspalvelua saa juuri haluttuun aikaan ja halutulla paikalla. Tarhamehiläisiä ei kuitenkaan ole riittävästi erilaisten satokasvien pölyttämiseen kaikkialla, missä tarvetta on. Viljeltyjen kasvien pölytyksestä vastaavatkin pääosin luonnonpölyttäjät – etupäässä kimalaiset, erakkomehiläiset ja kukkakärpäset.

Tiesitkö tämän?

Mesi ja siitepöly ovat mehiläisen tuoreruokaa, jota ne keräävät kukista. Pesän kennoissa kehittyy uusia mehiläisiä, säilötään siitepölyä ja valmistetaan hunajaa.

Ensin kolme päivää kennon pohjalla on kuningattaren munima muna. Sitten viiden päivän ajan aikuiset työläiset ruokkivat munasta kuoriutunutta toukkaa, kunnes rakentavat kennoon vahakannen. Kannen alla toukka kutoo itselleen kotelokopan, kehittyy sen sisällä aikuiseksi ja puree viimein leuoillaan kennon auki. Nyt se on aikuinen työläinen. Ensitöikseen nuori työläinen alkaa siivota kennoja ja myöhemmin se pääsee medenkeruuhommiin – pölytys hoituu sivutyönä.

Hunaja on mehiläisen säilykeruoka, jota se valmistaa kylmien aikojen varalle ja talviravinnokseen. Mehiläinen kuljettaa kukista keräämänsä meden pesäänsä. Jo matkalla pesään mehiläinen alkaa erittää entsyymejä, jotka muokkaavat meden sokeria. Pesässä mesi muuttuu hunajaksi. Mehiläiset peittävät valmiit hunajakennot ilmatiiviisti vahalla.

Mehiläistarhaaja vaihtaa osan pesän talviruuasta elo-syyskuussa sokeriliuokseen. Yhdestä mehiläispesästä saadaan keskimäärin 40 kiloa hunajaa vuodessa, joka on valmistunut kymmenien tuhansien mehiläisten yhteistyönä.

Honungsbi (kesymehiläinen, hunajamehiläinen) – Apis mellifera