Erikoistunut laji

Mantuloiskimalainen, kuten muutkin loiskimalaiset ovat hyvin pitkälle erikoistuneita lajeja. Eivät kuitenkaan elinympäristönsä tai ruokavalionsa suhteen, vaan siinä, että ne voivat lisääntyä vain hyväksikäyttämällä yhden tai muutaman isäntäkimalaislajin pesiä. Isäntälajinsa tavoin mantuloiskimalaista esiintyy laajalti lähes koko maassa ja monenlaisissa elinympäristöissä.

Lajien vuorovaikutus

Kimalaiset ovat tunnettuja siitä, että niillä esiintyy yleisesti pesäloisimista. Useimmilla kimalaislajeilla on oma loislajinsa, joka loisii vain yhden tai muutaman kimalaislajin pesissä. Loiskimalaisilla ei ole lainkaan työläisiä tai omaa pesää, vaan niiden naaraat etsivät ja valtaavat isäntälajinsa pesän. Tapettuaan kuningattaren loisnaaras alkaa munia omia muniaan, joista kehittyviä toukkia pesän työläiset hoitavat kuten sisaruksiaan.Kesän edetessä loisitusta pesästä kuoriutuu siten enää loiskimalaisia.

Loiskimalaisten runsastuessa ne voivat heikentää isäntälajinsa kantoja. Tämän seurauksena loistenkin määrät kuitenkin kääntyvät laskuun, minkä jälkeen isäntälaji voi taas vahvistua. Luonnossa on yleistä, että loisten ja niiden isäntälajien kannat vaihtelevat vuorotahtiin. Tätä kutsutaan sykliseksi eli säännöllisesti toistuvaksi kannanvaihteluksi.

Tässä palvelussa maamme eri loiskimalaislajeista esitellään vain mantukimalaisella ja sen lähilajeilla loisiva mantuloiskimalainen. Isäntänsä tavoin sitä tavataan yleisenä lähes koko maassa, mutta laji on vaikea erottaa muista saman kaltaisista kimalais- ja loiskimalaislajeista.

Tiesitkö tämän? 

Loiskimalaisilla ei ole pistintä, joten ne eivät pysty puolustamaan itseään pistämällä. Ne hyötyvät kuitenkin siitä, että pedot luulevat niitä yleensä kimalaisiksi ja jättävät rauhaan. Tämä niin sanottu mimikry-ilmiö eli suojaava yhdennäköisyys on hyönteisillä varsin yleinen tapa suojautua petojen saalistusta vastaan. Esimerkiksi kukkakärpäset matkivat samalla tavalla värityksellään ampiaisia.

Jordsnylthumla – Bombus bohemicus