Itiöemä melko kookas, tukeva ja oranssinpunaruskea.

Lakki on aluksi kupera, myöhemmin matalan suppilomainen, sileä, kosteana hieman tahmea. Lakin pinnalla on tummempia vyöhykkeitä ja täpliä. Väritys on kellertävän oranssinruskea, nuorena hieman valkohärmeinen. Heltat ovat melko tiheässä, vaalean oranssit. Jalka on tasapaksu ja tukevahko, tummempien kuoppien täplittämä ja valkohärmeinen. Malto on vaalean kellertävää. Maitiaisneste on porkkananpunaista, ilman vaikutuksesta vähitellen vihertyvää. Haju on heikko, miellyttävä, rouskumainen. Maku on mieto.

Männynleppärousku avonaisilla paikoilla männyn seurassa, runsain kalkkialueilla. Satoaika elo-syyskuu.

Näköislajit: Leppärouskujen ryhmään kuuluu kolme muuta melko samannäköistä lajia, joilla kaikilla on porkkananpunainen maitiaisneste. Muilla rouskuilla porkkananpunaista maitiaisnestettä ei ole. Kaikki leppärouskut ovat hyviä ruokasieniä. Lehtomaisissa ja tuoreissa kuusikoissa yleisenä kasvava Kuusenleppärousku (L. deterrimus) on lievästi kirpeä, sen jalka on kuoppalaikuton ja lakki useasti vihertävän sävyinen. Vyöleppärousku (L. fennoscandicus) jalka on myös lähes kuoppalaikuton ja lakki useasti männynleppärouskua tummemman sävyinen. Vyöleppärousku kasvaa yleisehkönä lehtomaisissa kuusikoissa ja korvissa. Harvinainen, kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä männyn juurisienenä kasvava Sinileppärousku (L. quieticolor) on männynleppärouskua ruskeampi ja lakin pinta värjäytyy vauriokohdista siniseksi. Harvinainen, kuusilehdoissa kasvava Kuusenvyörousku (L. zonarioides) muistuttaa päältä päin männynleppärouskua, mutta sillä on valkoiset heltat ja valkoinen, polttavan kirpeä maitiaisneste. Laji on kelvollinen syötäväksi, mutta esikäsiteltävä keittämällä.

Lactarius deliciosus