Neidonkorento – Calopteryx virgo

Neidonkorento on metallinkiiltoinen ja kookas virtaavien vesien hentosudenkorentolaji. Koiras kimmeltää sinisen ja vihreän sävyissä ja naaras näyttää useimmiten lähes ruskealta, mutta kiiltää keltaisena, punaisena ja vihreänä. Suomessa tavattavat neidonkorennot kuuluvat nimialalajiin virgo.

Lisätietoja Biologia-välilehdellä

Ruumis: 45–49 mm 

Takasiipi: 24–36 mm 

Koiraan siivet ovat lähes kauttaaltaan tummansiniset. Siiven tyvi- ja kärkiosa on yleensä kirkas, mutta siiven värillinen alue ei ole rajoittunut siipisolmun kohdalta siiven kärkeä kohti jatkuvaksi vyöksi kuten immenkorennolla (Calopteryx splendens). Myös koiraan takasiipi on hieman immenkorentokoiraan takasiipeä leveämpi. Koiraan takaruumiin kärjen alapuoli on vaaleanpunainen tai ruskea.

Vastakuoriutuneen koiraan siivet ovat vain lievästi tummentuneet ja metallinkiiltoinen ruumis on violetinharmaa. Ruumis muuttuu kontrastikkaan sinikiiltoiseksi tunneissa, mutta siipien tummentumiseen ja lopullisten värien kehittymiseen voi kulua muutama päivä.

Naaraan lonkat ja kyljen takasaumat ovat tummat. Eri väreissä kiiltelevä siipisuonisto on lähinnä tummanruskea. Siipisolut ovat rusehtavia ja siivet ovat keskimäärin sameammat kuin immenkorennon naaraalla. Valesiipitäplä on kaksi kertaa oman pituutensa etäisyydellä siiven kärjestä.

Naaras näyttää useimmiten ruskealta, mutta sen ruumiissa on valon tulokulmasta riippuen keltaista, punaista tai vihreää kiiltoa. Tuntomerkeissä esiintyy myös yksilökohtaista vaihtelua, ja varsinkin vihreänkiiloiset nuoret naaraat saattavat muistuttaa immenkorentoa vaaleanruskeine siipineen. Lajit voivat myös risteytyä.

Risteymäyksilöistä koiraan siipivyön reunat ovat epäselvärajaiset ja siipisolmun puoleisen reunan tummuus heikkenee vähitellen siiven tyveä kohti. Takaruumiin kärkiosan alapuolella on punerrusta. Risteymänaaraalta on tavattu immenkorentonaaraalle tyypillistä vaaleaa kellertävyyttä lonkissa ja kyljen takasaumoissa (Kuitunen 2011, 6).

Neidonkorento on Suomessa yleinen ja esiintymispaikoillaan usein runsas laji, joka on levinnyt lähes koko Manner-Suomeen pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Koillis-Lapissa laji esiintyy Inarijärven lähialueiden virtaavilla vesillä. Ahvenanmaalla neidonkorento on harvinainen ja satunnainen sopivien elinympäristöjen vähäisyyden vuoksi.

Neidonkorennon levinneisyysalue ulottuu Irlannin ja Portugalin länsirannikoilta Euroopan halki, mutta ehkä Siperian länsiosiin jatkuva levinneisyysalueen itäraja on epäselvä (Boudot & Prentice 2015, 73). Koko levinneisyysalue painottuu läntiselle palearktiselle alueelle, ja neidonkorento onkin levinnyt pääosaan Eurooppaa lukuun ottamatta maanosan pohjoisimpia ja eteläisimpiä alueita. 

Neidonkorento on suhteellisen yleinen virtaavien vesien äärellä suuressa osassa levinneisyysaluettaan, mutta maatalousvaltaisilta alueilta ja saarilta laji voi puuttua kokonaan. Vaikka lajin levinneisyysalue painottuu Keski-Eurooppaan, on se siellä yleisesti ottaen immenkorentoa harvinaisempi. Neidonkorento on myös paikoittainen osissa Britteinsaaria ja Benelux-maita, joissa sen on havaittu taantuneen viime vuosisadalla.

Euroopan pohjois- ja eteläosissa laji harvinaistuu puuttuen esimerkiksi suurimmasta osasta Norjaa ja muun Fennoskandian pohjoisosia sekä Iberian niemimaan kuivia alueita. Pohjois-Afrikan rannikolle ulottuvalta levinneisyysalueen etelärajalta tunnetaan vain neljä esiintymispaikkaa Marokosta ja Algeriasta (Boudot & Prentice 2015, 73). 

Keski- ja Pohjois-Eurooppaan levinneisyydeltään painottuvan nimialalajin virgo lisäksi neidonkorennolta tunnetaan Etelä-Euroopassa esiintyvät alalajit festiva ja meridionalis. 

Sukukypsät koiraat pitävät reviirejään virtaavien vesien varsilla. Reviirin ytimenä oleva tähystyspaikka voi olla rannalta veden päälle työntyvä oksanpätkä, kosken kivi tai kaatunut puunrunko. Useimmiten tähystyspaikoiksi valikoituvat kuitenkin ranta- ja vesikasvien pinnan yläpuoliset, tukevimmat ja vähiten tuulen tai veden vaikutuksesta heiluvat osat. Reviiriin kuuluu myös tähystyspaikan lähialuetta, jolta korento pyydystää ravinnokseen ohilentäviä hyönteisiä laskeutuen takaisin likimain samaan kohtaan.

Koiraat käyvät reviirikamppailuita jahtaamalla toisiaan ilmassa. Kohdatessaan koiraat lentävät hidasta vauhtia toisiinsa päin kääntyneinä. Toisen koiraan kääntyessä pois lepattelu jatkuu molemminpuolisena takaa-ajona. Alussa eteneminen voi olla suhteellisen hidasta, ja koiras voi  joskus samalla pomppia ilmassa korostetusti. Pitkittyessään reviiritaistelu yltyy nopeaksi syöksähtelyksi. Usein reviirikamppailut kuitenkin katkeavat jo alkuunsa toisen koiraan lentäessä puolustuskannalla olevan reviirinhaltijan ohitse.

Tiheissä populaatioissa reviiritaisteluita käydään jatkuvasti, sillä sopivia reviiripaikkoja on rajallisesti ja hyönteisiä suoraan ilmasta pyydystävät koiraat lentävät helposti muiden koiraiden läheltä. Myös varjojen liikkuminen päivän mittaan, tuulenpuuskat, ohilentävät naaraat ja meneillään olevat muut reviiritaistelut synnyttävät helposti uusia kahakoita. Näistä syistä koiraat näyttävät usein lentävän parvena vedenpinnan yläpuolella.

Naaraan havainnut sukukypsä koiras räpyttelee siipiään tavallista tiheämmin tai tavallisesta lennosta poikkeavalla tavalla lentäessään lähes paikallaan tai hitaasti keinuen naaraan vieressä. Koiras saattaa myös laskeutua hetkeksi virtaavan veden pintakalvolle sopivan munintapaikan läheisyyteen. Tällöin se samanaikaisesti taivuttaa takaruumiinsa viimeiset jaokkeet ylöspäin, jolloin niiden alapuolinen väri näkyy selvästi. 

Parittelu kestää yleensä alle 20 minuuttia, tavallisesti vain muutamia minuutteja. Ennen spermansa luovuttamista koiras voi poistaa edellisen koiraan spermaa naaraan sukuelimistä.

Muiden sudenkorentojen tapaan naaras on valmis munimaan lähes heti parittelun jälkeen. Muniessaan vedenpinnan tasossa oleville kasveille naaras työntää munansa vesikasvin varteen tai lehdelle munanasettimellaan tekemäänsä reikään. Naaraan muniessa koiras ei ole tandem-asennossa, mutta tarkkailee usein vierestä munivaa naarasta ajaen pois muut paikalle ilmaantuvat koiraat. Muniessaan naaras voi kävellä vesikasvin vartta pitkin kokonaan vedenpinnan alapuolelle. Ruumiin pinnalle jääneiden ilmakuplien avulla se voi muninnan päätyttyä nousta nopeasti pois vedestä ja lähteä lentoon.

Jotkin koiraista eivät pidä reviiriä, vaan saattavat odottaa naarasta toisen koiraan reviirillä. Osa reviirittömistä koiraista voi myös harhailla ympäriinsä etsiessään naaraita.

Toukka-asteiden lukumäärä on 11–13. Toukkavaihe kestänee 2–3 vuotta Suomessa, mutta etelämpänä Euroopassa yksivuotinen kehitys on mahdollinen. Muiden sudenkorentojen tavoin neidonkorento läpikäy vaillinaisen muodonvaihdoksen. Ensimmäiset aikuiset kuoriutuvat Etelä-Suomessa touko-kesäkuun vaihteessa. Aikuisten lentokautta on koko kesä, mutta yksilömäärä pienentyy loppukesää kohden. Lisäksi lämpiminä syksyinä saattaa sopivilla paikoilla kuoriutua yksittäisiä yksilöitä.

Toukat käyttävät ravinnokseen pienempiä vesieliöitä ja vaanivat niitä yleensä vesikasvien tai muun suojaavan materiaalin seassa, usein lähellä rantaa tai virtapaikkojen alapuolisessa jokiosuudessa.

Aikuisen kuoriutumisen jälkeen se viettää muutaman päivän etäällä lisääntymispaikoista pyydystäen ravinnokseen kaikenlaisia ilmassa lentäviä pieniä hyönteisiä. Useimmat sukukypsistä koiraista pitävät reviiriä jokien tai purojen äärellä. Naaraat saalistavat muita hyönteisiä pääosin etäällä virtaavien vesien varsista, jonne ne kuitenkin tulevat lisääntymään. Tavallisimpiin saaliseläimiin kuuluvat muun muassa päivänkorennot, vesiperhoset, pienet nivelkärsäiset sekä erityisesti kaikenlaiset sääsket, mutta harvoin suurikokoiset vaaksiaiset.

Neidonkorennon lento on normaalisti lepattelevaa, mutta yksilöt voivat myös tehdä ilmassa nopeita äkkikäännöksiä ja lentää takaperin. Suurimman osan päivästä neidonkorennot kuitenkin istuvat kasvien varsilla tarkkaillen muun muassa ohilentäviä hyönteisiä. Sekä naaraat että koiraat nostavat häirittynä takaruumistaan ylöspäin ja aukovat samalla siipiään. Muulloin korennot ovat levossa yleensä siivet suljettuina ja hieman kohotettuina takaruumiin yläpuolella. Aamuisin, öisin ja kevyellä sateella yksilöt voivat kuitenkin pitää siipiään auki levitettyinä. Tällöin häirityt yksilöt sulkevat siipensä ja pudottautuvat alas kasvien sekaan, jos ruumiin lämpötila ei riitä pakenemiseen lentäen.

Kiiltävän ruumiin puhdistaminen on varsin huomiota herättävä tapahtuma, vaikka neidonkorentolajit puhdistavatkin itsensä pitkälti samalla tavoin kuin monet muut sudenkorennot. Yksilö hankaa takaruumistaan kiinni olevien siipien välistä edestakaisin käärmemäisesti aaltoilevin liikkein ennen kuin puhdistaa takaruumiin kärjen takaraajoillaan.

Neidonkorentoa tavataan erilaisten virtaavien vesien läheisyydessä. Lajin yksilömäärät ovat suurimpia purojen ja pienten jokien äärellä, mutta laji ei viihdy ajoittain kuivuvilla uomilla.

Neidonkorento suosii lisääntymispaikkanaan immenkorentoa useammin melko varjoisiakin puronvarsia, ja pienillä metsäpuroilla tavataan usein vain neidonkorentoa. Etelä- ja Keski-Suomessa neidon- ja immenkorento  esiintyvät kuitenkin useimmiten samoilla paikoilla. Lajien lukusuhteet voivat yksittäisellä paikalla vaihdella suuresti kesän edetessä. 

Purojen ja jokien varsilla suojavyöhykkeet lisäävät neidonkorentojen saalishyönteisten määriä ja vähentävät toukkien elinympäristölle haitallista ylimääräistä ravinnehuuhtoumaa. 

Virtavesikunnostuksissa lajia voi hyödyttää suoran uoman mutkaisuuden lisääminen, joka tasaa veden virtaamaa ja vähentää rantojen eroosiota. Samalla se lisää  neidonkorennoille sopivien reviiri- ja munintapaikkojen määrää. Toukat tarvitsevat hapekasta vettä, minkä vuoksi myös koskikohtien perustamisella rehevien vesien varsille voi olla lajia hyödyttävä vaikutus.

Luonnonvaraisen vesi- ja rantakasviston sekä suojaavien pensaikoiden kasvattaminen ranta-alueella. Ruoppaustoimien välttäminen, ellei umpeen kasvamassa olevan elinympäristön säilyminen niitä edellytä.

Boudot, J-P. & Prentice, S. 2015. Calopteryx virgo (Linnaeus, 1758). Teoksessa: Boudot, J-P. & V. J. Kalkman (toim.), Atlas of the European dragonflies and damselflies. KNNV publishing, Alankomaat. 

Kuitunen, K. 2011. Sudenkorentolajien risteytyminen. Crenata 1/2011, 4–9.  

Kreik. kalós = kaunis, ptéryks = siipi.

Lat. virgo = neitsyt