Haisunoet on tunnettu vehnän vitsauksena niin kauan kuin vehnää on viljelty. Ranskalainen kasvitieteilijä M. Tillet osoitti 1750-luvulla, että nokisienen itiöillä ja haisunokitaudilla on selvä yhteys. Ruotsissa, jossa haisunoki aiheutti merkittäviä tuhoja 1770-luvun alkuvuosina, tautia aiheuttavaksi sieneksi nimettiin vuonna 1775 Lycoperdon tritici, joka nykyisin tunnetaan Tilletia caries-lajina. Tilletia laevis- laji on puolestaan kuvattu Saksassa 1833 nimellä Erysibe foetida ja se tunnetaan myös nimellä Tilletia foetida. Suomessa vehnää on viljelty satoja vuosia, mutta vehnän viljelyalat olivat muihin viljoihin verrattuna hyvin pieniä aina 1930-luvulle asti. Haisunoen (tuhka-pää) esiintymisestä vehnällä on julkaistu joitakin lehtikirjoituksia 1800-luvun puolivälissä ja 1800-luvun lopulla sitä on tiettävästi esiintynyt joinakin kesinä hyvin runsaana. Nokiherkkyyttä on pidetty yhtenä syynä, siihen että vehnää aiemmin viljeltiin Suomessa hyvin vähän suhteessa sen kulutukseen. Haisunokeen ja sen torjuntakeinojen kehittämiseen alettiin Suomessa kiinnittää huomiota 1900-luvun alkuvuosina. Kiinnostus vehnänviljelyyn kasvoi 1920-luvun lopulla ja Suomeen tuotiin runsaasti ulkomaista siemenvehnää. Vehnän viljelyalojen kasvaessa rajusti 1930-luvulla haisunoesta tuli vehnän pahin tautiongelma, koska siemenhuolto ja torjuntakeinot olivat puutteellisia. Tutkimusten mukaan 1930-luvulla T. caries oli Suomessa taudin pääasiallinen aiheuttaja ja T. laevis-lajia tavattiin ani harvoin. Kemiallisten peittausaineiden tehoa nokitauteja vastaan alettiin Suomessa tutkia 1920-luvulla ja niiden käyttö alkoi yleistyä 1940-luvulla. Samalla haisunoen merkitys väheni nopeasti. 1960-luvulta alkaen haisunokea ei enää ole pidetty suurena ongelmana, mikäli siemenvehnä peitataan. Elohopeaa sisältävien peittausaineiden haitat nostettiin esiin 1960-luvun lopulla ja valmisteiden käyttö väheni merkittävästi. Tämä merkitsi myös haisunoen nopeaa yleistymistä vuosina 1968–70. Uusia elohopeaa korvaavia peittausvalmisteita tuli 1970-luvulla markkinoille ja siemenviljan terveydentilaan alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tehokkaiden torjuntavalmisteiden ja korkeatasoisen siemenhuollon ansiosta haisunoki on nykyisin miltei hävinnyt Suomesta ja vuosittain löytyy enintään muutamia yksittäisiä haisunoen pilaamia vehnäeriä.