Tiikerikatka – Gammarus tigrinus

Tiikerikatka on kotoisin Pohjois-Amerikasta Atlantin rannikon jokisuistoista. Se esiintyy sekä kasvillisuuden seassa että hiekka- ja kivipohjilla. Se sietää vaihtelevia ympäristöoloja, kuten suolapitoisuuksia makeasta murtoveteen, alhaisia ja korkeita lämpötiloja ja likaantuneita vesiä. Euroopassa se havaittiin ensimmäisen kerran 1931 Isossa Britanniassa ja Irlannissa, minne se oli ilmeisesti tullut painolastivesien mukana. Saksassa sitä istutettiin 1950-luvulla jokiin kalanruoaksi, minkä jälkeen se on levinnyt Euroopan jokiin Ranskaan asti. Itämereltä laji löytyi 1994 Saksasta ja Puolasta, tosin Saksan Itämereen laskevista joista siitä oli tehty havaintoja jo 1975. Suomen ensimmäinen havainto tehtiin 2003 Haminan satama-alueelta. Vuonna 2007 tiikerikatkaa esiintyi Helsingin vesissä runsaana ja se oli silloin jo valtalaji monilla rannoilla. Nykyään se esiintyy eteläisellä ja itäisellä Itämerellä Saksasta Suomeen; Suomen rannikolla se on havaittu ainakin Saaristomereltä Nevan suistoon. Ruotsin aluevesillä tiikerikatkaa ei sen sijaan ole havaittu. Vaikka tiikerikatka on alkuperältään amerikkalainen, se katsotaan vieraslajiksi Pohjois-Amerikan Suurilla järvillä, missä se havaittiin vuonna 2001. Nämä populaatiot ovat mahdollisesti Euroopasta peräisin. Suomessa lajin leviämistä järviin rajoittanee järvien alhainen elektrolyyttipitoisuus.