Aikuiset käyttävät ravinnokseen kukkien mettä. Naaraat saalistavat poikasilleen ravinnoksi tarhamehiläisiä (Apis mellifera), jotka ne lamauttavat pistimellään. Iso-Britanniassa mehiläishukan on havaittu käyttävän myös muita mehiläislajeja (maa-, hieta- ja kiertomehiläisiä) ravinnokseen.

Pesäkolot kaivetaan hiekkaiseen maahan. Pesäkammioita on muutamasta yli 30 kappaleeseen ja ne voivat sijaita yli 1 m pituisen käytävän päässä. Jokaisessa pesäkammiossa on yhdestä viiteen tarhamehiläistä yhdelle mehiläishukan poikaselle ravinnoksi.

Mehiläishukan lämpimissä ja kosteissa pesäkammioissa on otolliset olosuhteet sienille ja muille mikrobeille kasvaa. Estääkseen näitä haitallisia mikrobeja kasvamasta mehiläishukilla on monia keinoja suojata sekä toukan ravintoa että itse toukkaa. Ensinnäkin, mehiläishukan munat erittävät typpikaasua, joka reagoidessaan hapen kanssa muuttuu typpioksidiksi. Se sterilisoi pesäkammiota haitallisista bakteereista ja homeitiöistä, joten toukkien ravinto säilyy hyvänä. Toiseksi, mehiläishukkanaarat erittävät päänsä rauhasista eritettä tarhamehiläisiin, joka estää niitä tuhoavien sienten kasvua. Näiden lisäksi naaraiden tuntosarvirauhasista erittyy valkoista ainetta, jota ne levittävät pesäkammion seinin. Aine sisältää symbioottista Streptomyces-bakteeria, joka tappaa muita mikrobeja, ja jota toukka lopulta ottaa myös koteloonsa estääkseen haitallisia sieni-infektioita.

Spheciformes