Tunturihaukka on nimensä mukaisesti pohjoisten leveyspiirien petolintu, joka pesii Euraasian, Grönlannin ja Pohjois-Amerikan arktisella tundralla. Vanhat linnut pysyttelevät reviireillään enimmäkseen ympäri vuoden. Vain Pohjois-Kanadassa ja arktisimmassa Siperiassa pesivät linnut väistyvät säännöllisesti talven tieltä. Nuoret linnut talvehtivat boreaalisella vyöhykkeellä. Suomessa tunturihaukka on hyvin harvalukuinen maan pohjoisosien pesimälaji. Eteläisin varmistettu pesintä on Sallan alueelta, ja pesimäkanta vaihtelee 10 ja 40 parin välillä ravintotilanteen mukaan. Tunturihaukka on erikoistunut saalistamaan riekkoja ja kiirunoita, joiden runsaus säätelee pesimätulosta ja reviirien määrää. Muut keskikokoiset linnut sorsista lokkilintuihin kelpaavat ravinnoksi, ja hyvinä pikkunisäkäsvuosina maistuvat sopulitkin (BirdLife International 2019, Valkama ym. 2011).

Esiintyminen Haliaksella

Tunturihaukka on Haliaksella, kuten muuallakin Suomessa, harvinaisuus pesimäalueiden ulkopuolella. Haliakselta tunturihaukasta on kymmenkunta havaintoa, joista suurin osa loka-marraskuulta, sekä muutama talvikuukausilta. Pienen valtakunnallisen rengaslöytöaineiston perusteella Suomessa syntyneet tunturihaukat siirtyvät Pohjois-Norjan rannikolle talveksi (Saurola ym. 2013), joten eteläiseen Suomeen saapuvat tunturihaukat lienevät eteläisen Skandinavian tai arktisen Venäjän alkuperää. Pohjoisen Fennoskandian ja Luoteis-Venäjän pesimäkanta on ilmeisesti pysynyt samalla tasolla 1950-puolivälin jälkeen, ja paikkalintuna tunturihaukka ei kärsinyt läheskään samoissa määrin ympäristömyrkyistä, kuten esimerkiksi muuttohaukka. Sen sijaan ravinnon riittävyys on lajille vakava uhka. Suomessa pääsääntöisiin saalislajeihin kuuluva riekko on taantunut voimakkaasti ilmeisesti ketun runsastumisen sekä muiden ihmisperäisten tekijöiden takia. Lisäksi pesimäkantaa uhkaa häirintä pesimäpaikoilla sekä munien ja pesäpoikasten keruu. Laji on edelleen arvostettu metsästyshaukka (Koskimies & Ollila 2009).

Gyrfalcon – Falco rusticolus