Ulva-lajien erottaminen toisistaan on erittäin haastavaa, sillä ulkoiset tekijät, esim. suolapitoisuus, joka lisää haaroittumista, vaikuttavat lajien ulkonäköön huomattavasti. Tästä lajien sisäisestä morfologisesta vaihtelusta johtuen Ulva-lajit on helposti sekoitettavissa keskenään ja joissain tapauksissa lajien tunnistaminen ilman molekyylisystemaattisia menetelmiä ei onnistu.

Keskeiset erotustuntomerkit ovat mikroskooppisia: solujen koko, muoto ja järjestäytyminen, kloroplastin muoto ja sijainti soluissa, sekä pyrenoidien lukumäärä:

Ulva intestinalis: solut 10-20 µm, pyöreähköjä, epäjärjestyksessä, kloroplasti solun kärikiosassa ja pyrenoideja 1-2 kpl

Ulva linza: solut 10-20 µm, kulmikkaita, järjestäytyneet pitkittäisiin riveihin, kloroplasti täyttää solun, pyrenoideja 1-2 kpl

Ulva clathrata: solut usein suuria (jopa 40 µm), kulmikkaita, järjestäytyneet pitkittäisiin ja risteäviin riveihin, kloroplasti täyttää solun, pyrenoideja 3–10 kpl