Valkotähkäyökkönen – Mesapamea secalis

Siipiväli 30-34 mm. Hyvin muunteleva. Etusiipien pohjaväri tavallisesti (f. didyma (Esper, 1788)) punertavanokra–vaaleanruskea–punaruskea; ulkosarakkeen ulko-osa, ja keskisarake tavallisesti tummanruskeat, ensinmainittu joskus lähes musta. Poikkiviirut useimmiten epäselvät; sisempi päätyy mutkaisena suunnilleen kohtisuoraan siiven takareunaan. Rengas- ja munuaistäplä mustareunaiset; rengastäplä epäselvä; munuaistäplä kahden yhtä voimakkaan valkean juovan täyttämä. Keilatäplä enemmän tai vähemmän selvä, joskus musta juova yhdistää sen ulompaan poikkiviiruun. Aaltoviiru vaaleampi, siinä suuret mutkat. Joskus etusiipien etuosa tumma, takaosa vaalean kellahtava (nimimuoto); joskus etusiivet yksivärisen tummanruskeat, heikkokuvioiset, ulkosarake hieman keskisaraketta vaaleampi tai etusiivet yksivärisen mustahkot, munuaistäplä näkyy terävästi (f. leucostigma (Esper, 1791)). Takasiivet yksivärisen ruskeanharmaat, niiden alapinnalla pieni keskitäplä, joka erottuu heikosti tai ei lainkaan yläpinnalla.

Koiraan clavus tappimainen, kärjestään tummanruskea, mustaokainen. Aedeaguksen kornuutti leveä, pyöreäreunainen, siinä 5-10 hammasta.

Naaraan ductus bursaessa heikko, hiukan oikealle suuntautunut paksuuntuma, jossa V:n muotoinen kitinisoituma.

Niityillä, pelloilla, puutarhoissa ym. heinäkuun alusta syyskuun alkuun. Tulee valolle, paremmin syötille.

Toukka vihreä, harvemmin harmaanvihreä; selkäjuova punertava, kaksinkertainen; sivujuova vaalea, sen yläpuolella mustat hengitysaukot. Pää ruskeankeltainen, mustakuvioinen; niskakilven etureunassa ei tummia juovia.

Elää syys-toukokuussa heinälajeilla (Poaceae) kuten rukiilla (Secale cereale), vehnällä (Triticum aestivum), tähkiöillä (Phleum) ja puntarpäillä (Alopecurus). Syö syksyllä lehtitupen sisällä oraitten uutta versoa, keväällä kortta ja kehittyvää tähkää aiheuttaen valkotähkäisyyttä; talvehtii keskenkasvuisena. Koteloituu kotelokoppaan maahan.

Bestimmungshilfe des Lepiforums

Lepidoptera Dissection Group. Genitaalit

Svenska fjärilar

Fibiger, M. et al. 1984. Mesapamea secalella Remm, 1983, a new species found in Western Europe. Nota lepidopterologica 7(2):121-131.

Hampson, G. F. 1908. Catalogue of the Noctuidae in the Collection of the British Museum. Catalogue of the Lepidoptera Phalaenae in the British Museum VII:i-xv, 1-709, [CVIII-CXXII].

Heinicke, W. 1960. Revision der Gattung Apamea Ochs., 1816 (Lep., Noctuidae) 2. Teil. II. Die Formen von Mesapamea secalis L. Deutsche Entomologische Zeitschrift 7(1-2):166–176.

Klöcker, A. 1913. Sommerfugle. III. Natsommerfugle. II. Del. Danmarks Fauna 13. 201 s.

Meyrick, E. 1895. A handbook of British Lepidoptera. MacMillan and Co., London. i-vi, 843 s.

Mikkola, K. 1984. Mesapamea secalis (L.) kahtia. Baptria 9(1):17-21.

Mikkola, K. & Jalas, I. 1979. Yökköset 2. Suomen perhoset . Suomen Perhostutkijain Seura. Otava, Helsinki. ISBN 951-1-04297-1. 304 s.

Nieminen, M. & Kaitila, J.-P. 2000. Saaristomeren kansallispuiston niittyjen ja hakojen perhoset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 111:1-221.

Rezbanyai-Reser, L. 1985. Mesapamea-Studien II. Mesapamea remmi sp. n. aus der Schweiz, sowie Beiträge zur Kenntnis der westpalaearktischen Arten der Gattung Mesapamea Heinicke, 1959 (Lep., Noctuidae). Entomologische Berichte Luzern 14:127-148.

Skou, P. 1991. Nordens Ugler. Danmarks Dyreliv 5. Apollo Books, Stenstrup. ISBN 87-88757-26-9. 565 s.

Viidalepp, J. & Remm, H. 1996. Eesti liblikate määraja. Valgus, Tallinn. ISBN 5-440-00943-4. 528 s.

Warren, W. 1909-1913. Noctuidae. Teoksessa: Seitz, A. (toim.): The Macrolepidoptera of the World. A systematic description of the known Macrolepidoptera edited with the collaboration of well-known specialists. The Macrolepidoptera of the Palearctic Region. 3. Volume: The Noctuid Moths. Verlag des Seitz'schen Werkes (Alfred Kernen), Stuttgart. 511 s.