Rantapikkumittari – Eupithecia orphnata

Siipiväli 17–21 mm. Koiraan tuntosarvien ripset alle puolet siiman paksuudesta. Keskiruumis ruskehtavanharmaa. Takaruumis yläpuolelta punertavanruskea, jaokkeiden etureunat valkeahkot, selkäjuova harmaa, joskus mustareunainen.

Etusiivet hieman suipommat kuin mattapikkumittarilla (E. subfuscata), mutta leveämmät kuin niittypikkumittarilla (E. subumbrata), melko tumman harmaat tai ruskehtavanharmaat, niissä hiukan tummempia poikkijuovia, jotka muodostavat etureunassa tummia täpliä. Etureunan suonessa ja cubituksessa sekä siitä kiilamaisesti ulospäin punertavanruskeaa väriä. Poikkiviiruissa selviä, juovamaisia nuolitäpliä. Keskipilkku mustahko, ulkopuolelta vaalearajainen. Ulkosarake vain hiukan muuta siipeä tummempi, siinä ohut, vaaleanharmahtava aaltoviiru. Takasiivet etusiipiä yksivärisemmät, etureunasta vaaleammat, niissä heikkoja poikkijuovia; keskipilkku harmaanmusta; aaltoviiru hyvin heikko. Molempien siipiparien ulkoreunajuova ohut, musta, katkonainen; ripset vaaleamman ja tummemman harmaatäpläiset.

Muna ovaali, hiukan litistynyt; pinta hienorakeinen. Pinnan kuopissa melko matalat harjanteet, jotka ovat vähemmän vahvasormisia kuin niittypikkumittarilla. Näiden viisi–-kuusisormisten kuoppien lisäksi voidaan havaita myös kuusikulmion muotoja, erityisesti mikropyylin alueella. Väri aluksi valkea, pian vaaleankeltainen ja päivän päästä vaaleanoranssi.

Toukka hyvin hoikka, 20–22 mm, useimmiten savenruskea, vaalearakeinen, kuviot punertavanruskeat. Selkäjuova tavallisesti leveä, häipyvärajainen, jaokkeiden väleistä kapeampi, keskiruumiin jaokkeissa vaalean juovan pitkittäin jakama. Sivuselkäjuova hieno, aaltoileva. Vaalea sivuharjanne ulkonee vain vähän, sitä seurailee alapuolelta ± vahva sivujuova. Vahvempikuvioisilla toukilla on sivuselkäjuovan ja sivuharjanteen välissä lisäksi hieno, heikosti näkyvä lisäsivujuova; selkäjuova ± vahvasti ruosteenruskean sävyinen; sivuharjanne selvästi vaaleampi. Peräjalat kontrastisesti tummemman ruskeat. Vatsa vain hieman vaaleampi; vatsajuova hieno, katkonainen tai häipyvä. Savenruskeiden toukkien lisäksi satunnaisesti esiintyy lehdenvihreitä yksilöitä.

Kotelo melko vanttera, keskisuuri, 7–9 mm, meripihkan värinen, siipiaiheet hiukan vaaleammat, harvoin vihreät. Pintarakenne lähes karkea, siipisuonet selvästi ulkonevat. Pistekuopat suuret, metanotumissa myös läppien keskiosassa. Dorsaaliura keskisyvä, kapeahko, takareuna paksulti mustareunainen, siinä lukuisia erisuuruisia kaudaaliulkonemia, joista keskimmäinen suurin ja ulottuu n. 1/4 kohdalle 10. tergiittiä, kärjestään tylppä. Sivuviillos suuri, suippo tai tylppä ja syvä, mustareunainen, usein pidentynyt matalana kouruna poikki jaokkeen. Jaokkeen A10 vatsapuolen frontolateraaliset kohoumat verrattain vahvat, urien reunustamat. Kremaster selkäpuolelta katsottuna tuskin erottuva, lyhyen kolmiomainen, verrattain suippo, sivut usein hiukan kuperat. Se on selkäpuolelta varsinkin tyvestä poikkiuurteinen, joskus siinä matala pitkittäiskouru. Se on dorsoventraalisesti litistynyt, vatsapuoli sivulta katsottuna kupera. Vatsapuoli tyvestä syvennyt. Sukaset D2 vahvat ja usein lähes kremasterin pituset. Muut sukaset, vaikka selvästi D2:ia lyhyemmät, ovat pitkät ja ohuet. D1:t lähtevät useimmiten hiukan kremasterin keskikohdan etupuolelta, Sd1:t ± D1:ien ja L1:ien puolivälistä, L1:t läheltä D2:ia.