Perhoset – Lepidoptera
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
Yleiskuvaus
Perhoset (Lepidoptera) ovat nykytiedon valossa maailman kolmanneksi suurin hyönteislahko. Lahkon edustajat ovat ulkonäöltään ja elintavoiltaan erittäin monimuotoisia: ne ovat hyvin vaihtelevankokoisia ja -muotoisia, mutta perhosia yhdistävä ominaisuus on niiden siipien tunnusomainen suomupeite. Siipien lisäksi perhosten pää, muu ruumis ja myös jalat ovat usein näiden helposti irtoavien suomujen peitossa. Suomut voivat olla karvamaisia, mutta varsinaisia karvojakin esiintyy ruumiissa ja takasiipien tyvellä vaihtelevissa määrin.
Perhosten pää on usein suhteellisen suuri. Siinä on hyvin vaihtelevankokoiset ja -muotoiset tuntosarvet, jotka voivat olla nuijamaiset, sulkamaiset, rihmamaiset tai sukamaiset. Tuntosarvet ovat yleensä suomupeitteiset. Päässä on usein isot verkkosilmät ja useimmilla lajeilla myös pari pistesilmiä, jotka ovat tavallisesti piilossa karvojen tai suomujen joukossa. Päässä, silmien takana, on usein mekanosensoristen aistisukasten muodostama kohonnut alue (chaetosema), jollainen on vain perhosilla. Sen tarkka funktio on epäselvä, mutta se saattaa mitata ilmavirtaa lennon aikana. Perhosten alaspäin suuntautuneet suuosat ovat tavallisesti imevät, harvoin purevat ja joskus surkastuneet. Maksillat muodostavat tavallisesti pitkän imukärsän ja huulirihmat ovat usein suuret. Imukärsä on tavallisesti levossa pään alle kerälle kiertyneenä. Perhosten keskiruumiin 1. jaoke (prothorax) on usein surkastunut ja pieni, 2. jaoke suuri ja 3. pieni. Perhosilla on tavallisesti kaksi paria siipiä, mutta ne voivat joskus harvoin olla siivettömiä tai siivet voivat olla surkastuneita. Siivet ovat, ainakin osittain, limittäisten, pientenpienten ja helposti irtoavien suomujen peitossa. Etusiivet ovat yleensä takasiipiä pidemmät ja siipisuonitus on pitkittäinen; poikkisuonia on vähän. Siipisuonitusta on yleensä vaikea havaita suomujen takia. Perhosten siivet ovat liittyneet toisiinsa fibulan, jugumin, useimmiten frenulumin tai yksinkertaisesti päällekkäisyyden ansiosta. Frenulumin erojen avulla sukupuolet on mahdollista erottaa toisistaan: koirailla se on tukeva etuviisto piikki takasiiven tyviosan etureunassa ja naaraalla samassa paikassa on kimppu ohuempia sukasia. Siivet ovat levossa pystysuoraan tiiviisti toisiaan vasten tai kattolaskuisesti takaruumiin päällä. Monilla perhosilla on kuuloelimet, ohutseinäiset rakkulat kummallakin kyljellä, takaruumiin tyvessä tai keskiruumiin viimeisessä jaokkeessa (metathorax). Perhosten jalat ovat pitkät ja kävelyyn kehittyneet. Useimmilla on etujaloissa epiphysis, kannusmainen, imukärsän puhdistamiseen kehittynyt rakenne. Joissain heimoissa etujalat ovat surkastuneet. Perhosten takaruumiin 9. ja 10. jaokkeet ovat kehittyneet ulkoisiksi lisääntymiselimiksi; naaraiden sisäiset lisääntymiselimet ovat hyvin monimutkaiset.
Suomalaisten lajien siipiväli 3–130 mm.
Suomen kookkaimman perhosen, harvinaisen vaeltajan, pääkallokiitäjän, Acherontia atropos siipiväli on n. 130 mm.
Toukat tyypillisesti eruciformeja tai joskus jalattomia. Niillä on kovettunut pää, jossa eteen- tai alaspäin osoittavat purevat suuosat. Kolmen rintajalkaparin lisäksi toukilla on tyypillisesti vatsajalkoja, yleensä jaokkeissa 3–6 ja 10, mutta ne voivat olla surkastuneet. Toukat kykenevät tuottamaan kehruurauhasistaan seittiä, jota ne käyttävät erilaisiin tarkoituksiin, mutta erityisesti kotelokopan rakentamiseen. Joidenkin lajien (pussikkaat,
Kuvaustekstin laatijat:
FM, suunnittelija Jani Järvi / Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
- perhoset (suomi)
- fjärilar (ruotsi)
- Butterflies and moths (englanti)
- Lauri Kaila
- Marko Mutanen
- Hyönteiset ja hämähäkkieläimet
- Perhoset