Mykeröpikkumittari – Eupithecia absinthiata

Siipiväli 17–24 mm. Takaruumiin tyven lähellä musta, katkonainen rengas.

Etusiivet punertavan suklaanruskeat, niissä häipyviä, tylppäkulmaisia poikkijuovia, jotka ovat etureunassa mustahkoja. Sisempi ja ulompi poikkiviiru muodostavat etureunassa pienet, mustat täplät. Keskipilkku pitkänomainen, musta. Aaltoviiru valkeahko, katkonainen, muodostaa takakulmassa pienen täplän. Takasiivet harmaat, niissä heikkoja, tummempia poikkijuovia; keskipilkku tummanharmaa; takakulmassa valkeahko pilkku. Siipiripset yksiväriset tai varsinkin takasiivissä heikosti täplikkäät.

Muna kapean ovaali, pinnassa 4–5-sormisia kuoppia, jotka ovat selvästi pienemmät kuin hallavapikkumittarilla (E. expallidata), mutta tuskin suuremmat kuin kangaspikkumittarilla (E. goossensiata). Väri aluksi valkea, pian kullankeltainen, myöhemmin vaaleanoranssi.

Toukka solakka, vain vähän eteenpäin kapeneva, 14–18 mm, ravintokasvin kukkien väristä riippuen ruusunpunainen, vaaleanpunainen, valkoinen, keltainen, vaaleanruskea tai vihreä; kuviot vastaavasti tummemmat: selkäjuova, joka levenee joka jaokkeessa heikosti soikeaksi – nämä soikiot ovat keskeltä usein vaaleammat; viidessä keskimmäisessä jaokkeessa samanväristen, useimmiten vain heikkojen, aaltoilevien sivuselkäjuovien välissä viistoja, tummia puolisuunnikasmaisia täpliä, jotka yhdessä selkäjuovan kanssa muodostavat eteenpäin suuntautuneita nuolenpääkuvioita. Alasivuselässä rivi tummia, aaltoilevia vinojuovia, jotka yhtyvät sivuselkäjuovaan nuolenpään reunan kohdalla.

Kotelo keskisuuri, vanttera, 7,5–8,5 mm, punaruskea, siipiaiheet useimmiten vihreät, peräpää tummanruskea. Muistuttaa harmopikkumittarin (E. satyrata) koteloa. Pintarakenne selvästi karkeampi. Siipisuonet ulkonevat. Metanotumissa yksittäisiä pistekuoppia, tai ne puuttuvat. Peräpää muistuttaa harmopikkumittarin omaa. Dorsaaliuran kaudaaliulkonemat usein pikemminkin pyöristyneet, niistä 5–7 keskimmäistä tavallisesti suuremmat kuin muut, keskimmäinen suurin, ulottuu 1/4, harvemmin 1/3 kohdalle 10. tergiittiä. Sivuviillos usein leveähkön kiilamainen. Kremaster selkäpuolelta katsottuna tuskin erottuva, kolmiomainen, joskus myös kielimäinen tai lapiomainen, pinta selkäpuolelta poikkiryppyinen, vatsapuolelta tyvestä usein selvästi syvennyt. Sukaset D2 hiukan pitemmät ja paljon paksummat kuin muut, D1:t lähtevät lähes aina kremasterin keskikohdan etupuolelta. D1, Sd1 ja L1 muodostavat lähes suoran rivin.