Etelänpäiväkiitäjä (isopäiväkiitäjä) – Macroglossum stellatarum
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
Yleiskuvaus
Siipiväli ♂ 42–54 mm, ♀ 45–55 mm. Tuntosarvet tummanharmaat. Ruumis harmaa; takaruumiin sivu- ja perätupsut mustat ja valkeat.
Etusiivet harmaat; sisempi ja ulompi poikkiviiru mustat, jälkimmäinen ei ulotu takareunaan. Keskitäplä musta. Takasiivet oranssit, tyvestä harmaat; reunavyö punaruskea, kapeneva, ei ulotu takakulmaan; ulkoreuna tumman harmaanruskea.
Muna lähes pallomainen, läpimitaltaan n. 1 mm, kiiltävän vaaleanvihreä, myöhemmin kellertävä.
Toukka n. 45 mm, yleensä vihreä, joskus punaruskea, valkopilkkuinen; sivuselkäjuova selvä, valkeahko, alapuolelta vaaleavarjoinen. Sivujuova vähemmän selvä, vaalea. Peräsarvi suora, sininen, oranssi- tai tummakärkinen. Pää vihertävä.
Kotelo 30–35 mm, solakka, kermanvärinen tai vaaleanruskea, sirotteisesti tummanruskealaikkuinen. Imukärsäaihe ulkoneva, harjanteinen, siinä musta pitkittäisjuova. Kremaster kapeneva, sen kärjessä kaksi terävää piikkiä.
Kuvaustekstin laatijat:
Harri Jalava
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
- etelänpäiväkiitäjä (suomi)
- större dagsvärmare (ruotsi)
- Hyvin harvinainen
- Vaeltaja
- 2019 NA – Arviointiin soveltumattomat
- 2010 NA – Arviointiin soveltumattomat
- Lauri Kaila
- Marko Mutanen
- MVL.232
- Perhoset
- Kiitäjät
- Suurperhoset