Pihlajanmarjakoi – Argyresthia conjugella

Siipiväli 10–13,5 mm. Pää vaaleanokra. Huulirihmat kellertävät. Tuntosarvien tyvijaoke okra, paksuuntunut, sen kärjessä joitakin pystyjä karvoja; siima vaaleanokra- ja tumman harmaanruskearenkainen. Keskiruumis vaaleanokra, siipikannet purppuranruskeat. Etujalat ulkopuolelta ruskeat, sääret ja nilkat vaaleatäpläiset, keskijalat kellertävänvalkeat, ruskehtavatäpläiset. Takaruumis harmaa, peräpää kellertävä.

Etusiivet melko tumman purppuranruskeat; etureunassa valkeahkoa riipustusta; ulommassa puoliskossa sirotellusti joitakin valkeahkoja suomuja. Dorsaalijuova leveä, valkea, ulottuu keskivyön katkaisemana takakulmaan. Tyvijuomu pitkin siipitaitetta; täplä etureunassa 1/2 kohdalla; epäselvä täplä näiden välissä; keskivyö, joka taittuu tylpässä kulmassa ulospäin sekä takakulman lähellä kaksi pilkkua tummanruskeat. Kärjen alueella tummanruskeaa varjostusta. Etureunassa siiven kärjen lähellä 1, harvemmin 2 valkeaa täplää. Ripset siiven kärjen ympärillä tummanharmaat, niissä mustahko jakoviiru, ripset muuten ruskehtavanharmaat. Takasiivet harmaat; ripset vaaleammat.

Toukka 6,5–7 mm, samean valkeahkonkeltainen, täysikasvuisena punertava; nystyrät hyvin pienet, tummanruskeat. Pää mustanruskea; niskakilven takaosassa kaksi ruskeaa täplää; peräkilpi vaaleanruskea.

Kotelo verrattain suuri, 4,3–4,6 mm. Pintarakenne kohtalaisen hieno, poikkiryppyinen tai -uurteinen, takaruumiissa myös nystyinen. Labrum takaosastaan kaventunut ja kovera. Imukärsä pitempi kuin etujalat, jotka ovat erillään toisistaan, ja on keskijalkojen kanssa rajakkain korkeintaan hiukan lyhyemmin kuin nämä keskenään. Leukarihmat etujalkojen kanssa rajakkain ja melko lyhyelti tuntosarvien kanssa; tuntosarvien kanssa rajakkain pitemmän matkan kuin silmien kanssa. Jaoke A10 selkäpuolelta katsottuna verrattain pitkä, sen sivut kuperat ja peräpää pyöristynyt, ilman selviä sukasia selkäpuolella. A10:ssä vatsapuolelta katsottuna kremasterin 2 paria koukkuja. Kremasterin tyven vatsapuolella lisäksi 2 paria pitkiä, myös selkäpuolelta näkyviä piikkejä, jotka sijaitsevat laterokaudaalisesti anaalisaumaan nähden, ovat lähes yhdensuuntaiset ja suuntautuvat sivulle.

Koiraan gnathoksen kärjessä pitkiä piikkejä. Sociuksissa n. 25 erikoistunutta suomua. Sivulämssän keskellä tiheä ryhmä vahvoja sukasia. Aedeagus n. kaksi kertaa sivulämssän pituinen. 8. tergiitin V:n muotoinen haarukka 1,5 kertaa lyhyempi kuin sivulämssä, teräväkulmainen, sen haarat kapeat.

Naaraan ductus bursae hyvin pitkä, kapea, osassa ennen ductus seminaliksen liitoskohtaa pikkupiikkejä. Signum leveä, siinä kaksi toisiinsa nähden samassa linjassa sijaitsevaa lyhyttä ja leveää sarvea; kohtisuorassa niiden suhteen suorakulmainen tai ovaali keskilevy, joka on vahvasti pidentynyt.

Lentää kesä–elokuussa.

Toukka elo–syyskuussa.

Kotelo talvehtii.

Lentää päivällä ja yöllä; tulee valolle.

Toukka elää pihlajalla (Sorbus aucuparia) ja omenapuilla (Malus), kaivertaa mutkaisia käytäviä hedelmässä. Toukan vaivaamat pihlajanmarjat muuttuvat ennenaikaisesti punaisiksi. Omenassa toukka voi tunkeutua ytimeen asti.

Koteloituu valkeahkoon, kaksinkertaiseen, ulkopuolelta harvaan koppaan puunkuoren alle tai karikkeeseen maahan.

Puutarhoissa, lehti- ja sekametsissä, metsänreunoilla.

Lepiforum

Moth Dissection UK

Plant Parasites of Europe

Svenska fjärilar

Agassiz, D. J. L. 1987. The British Argyresthiinae and Yponomeutinae. Proceedings and Transactions of the British Entomological and Natural History Society 20(1): 1–26.

Bengtsson, B. Å. & Johansson, R. 2011. Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Bronsmalar – rullvingemalar / Lepidoptera: Roeslerstammiidae – Lyonetiidae. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. 544 s.

Friese, G. 1969. Beiträge zur Insekten-Fauna der DDR: Lepidoptera – Argyresthiidae. Beiträge zur Entomologie 19(7/8): 693–752.

Gershenson, Z. S. 1989. Family Argyresthiidae. Teoksessa: Medvedev, G. S. (toim.): Keys to the Insects of the European Part of the USSR IV: Lepidoptera, part 2. Oxonian Press Pvt. Ltd, New Delhi. S. 456–472.

von Heinemann, H. & Wocke, M. F. 1877. Die Schmetterlinge Deutschlands und der Schweiz systematisch bearbeitet. Zweite Abtheilung. Kleinschmetterlinge. Bd. 2. Heft 2. C. A. Schwetschke & Sohn, Braunschweig. S. i–iv, 389–825, 1–102.

Huemer, P. 1988. Kleinschmetterlinge an Rosaceae unter besonderer Berücksichtigung ihrer Vertikalverbreitung (excl. Hepialidae, Cossidae, Zygaenidae, Psychidae und Sesiidae). Neue Entomologische Nachrichten 20: 1–376.

Meyrick, E. 1928. A revised handbook of British Lepidoptera. Watkins and Doncaster, London. vi, 914 s.

Mitterberger, K. P. 1921. Die Apfelmotte (Argyresthia conjugella Z.). Entomologisches Jahrbuch (Hrsg. O. Krancher). Kalender für alle Insekten-Sammler 30: 116–119.

Patočka, J. 1998. Die Puppen der mitteleuropäischen Argyresthiinae (Lepidoptera, Yponomeutoidea, Yponomeutidae). Beiträge zur Entomologie 48(1): 179–200.

Spuler, A. 1910. Die Schmetterlinge Europas. II. Band. E. Schweizerbartsche Verlagsbuchhandlung, Stuttgart. 523 s.

Zeller, P. C. 1847. Die Argyresthien. Linnaea Entomologica 2: 234–302, [II].