Puistolumikello – Galanthus nivalis

Varhain keväällä kukkiva avomaan sipulikasvi.

Luonnonvarainen Keski- ja Etelä-Eurooppassa. Puutarhakasvi, joka on Euroopan pohjois- ja länsiosissa luultavasti puutarhakarkulainen.

Monivuotinen sipulikasvi. Valkoinen, ruskeakuorinen, soikea sipuli 1,5–2 cm pitkä ja 1–2,5 cm leveä.

10–20 cm.

Pysty, kalju varsi päättyy kukkaan.

Kaikki lehdet ovat tyvellä, kukinnan alkaessa vielä keskenkasvuisia. Lehtiä tavallisesti 2, tasasoukkia, tylppiä, enimmäkseen kukkavanaa lyhyempiä, 0,5–1 cm leveitä.

Kukat valkoiset, nuokkuvat, yksittäin ohuiden vanojen latvoissa. Kukka 2–3 cm pitkä; ulommat kehälehdet 12-35 mm; sisemmät paljon lyhyemmät, lovi- ja vihreäkärkiset.

Hedelmä kolmilokeroinen kota.

Maalis-toukokuu. Kukinta-aikaan vaikuttaa kevään säät sekä missä päin maata ollaan.

Puolivarjoinen tai varjoinen. Ei siedä paahdetta. Kosteat metsät, metsänaukot ja pensaikot, niityt; 1600 metriin.

Kuohkea, mielellään kalkkipitoinen maa, kosteutensa säilyttävä, mutta ei liian kostea.

Pietari Gadd kasvatti lumikelloja jo 1700-luvulla Turussa. Lisääntyy siemenistä, joita muurahaiset levittävät sekä sivusipuleista, joista muutamassa vuodessa muodostuu laajoja kasvustoja. Ostosipulit istutetaan elo-syyskuussa 8-10 cm syvyydelle, 10-15 cm päähän toisistaan. Sipulit sietävät huonosti säilytystä; ne kannattaa liottaa yön yli vedessä ennen istutusta. Joskus lumikelloa myös hyödetään, mikä onnistuu yleensä vasta uuden vuoden jälkeen ja 8-10 ºC lämpötilassa.