Isosorsimo – Glyceria maxima

Isosorsimon alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta Keski-Siperiaan. Suomeen kasvi tuotiin alkujaan rehu- ja koristekasviksi. Sitä on tiettävästi istutettu ensimmäisen kerran jo 1860-luvulla, mutta varsinkin 1800-luvun lopulla useille paikoille Hämeeseen ja Lounais-Suomeen. Leviäminen oli aluksi hidasta, mutta on viime vuosikymmeninä voimistunut. Laji leviää sekä kasvullisesti sekä siemenistä. Rannoilta irtoavat isosorsimolautat ajautuvat uusille kasvupaikoille. Isosorsimo kasvaa nykyään yleisenä eteläisen Suomen järvien ja jokien hiesu-, savi- ja liejurannoilla sekä ojissa. Yksittäisinä esiintyminä sitä tavataan Oulun korkeudelle. Laji on levinnyt viime vuosina voimakkaasti Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöalueilla. Se on runsas etenkin rehevähköjen säännösteltyjen järvien rantaniityillä, missä se korvaa korte- ja sarakasvustoja.

Elinvoimaisena kasvina ja hyvänä kilpailijana isosorsimo tulee todennäköisesti lisääntymään ja laajentamaan kasvualuettaan. Lajilla ei ole Suomessa luontaisia vihollisia tai voimakkaampia kilpailijoita.