Puistonurmikka – Poa chaixii
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Vieraslajit
Kyllä
Esiintyminen Suomessa
Esiintymisen tyyppi
Havainnot Suomesta
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
ruutua
Havaintojen lkm
- Yhteensä ruutua
GBIF
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
Esiintyminen eliömaakunnittain
Levinneisyys
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Puistonurmikka on kotoisin Keski-Euroopasta, josta sitä on tuotu Pohjoismaihin, mm. Ruotsiin ja Suomeen 1800-luvulla nurmisiemeneksi.
Se on kulkeutunut myös Pohjois-Amerikan itäosiin, mm. Kanadaan, jossa sitä pidetään voimakkaasti leviävänä vieraslajina.
Puistonurmikka kasvaa Etelä-Suomessa harvakseltaan. Esiintyessään se on kuitenkin yleensä runsas.
Havainnot kuukausittain Suomessa
Havainnot vuosittain Suomessa
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Elinympäristö
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja
Havaintotapa
Aineistot ja kokoelmat