Vesilisko (manteri) – Lissotriton vulgaris

Manteri on pieni ja piilotteleva salamanterieläin. Se ei perinteisestä ”vesilisko”-nimestään huolimatta ole lisko, vaan sammakoille sukua oleva salamanteri. Kutuajan ulkopuolella manterit ovat selkäpuoleltaan kellanruskeita, oliivinvihreitä tai ruskeita. Vatsapuoli on keskeltä kirkkaan oranssi, keltainen tai punainen. Kaikkialla ruumiissa on tummia täpliä. Kutuaikaan koiraat kehittävät erityisen kutuasun, johon kuuluu päästä pyrstön kärkeen ulottuva yhtenäinen sahalaitainen tai aaltoileva, 3–6 milliä korkea harja. Kutuaikana eläimen värit ovat myös kirkkaammat ja kyljissä ja vatsassa olevat täplät suurempia. Manteri on pienikokoinen, ja sen kokonaispituus häntä mukaan luettuna jää Suomessa alle 10 senttimetrin.

Rupimanterista manterin erottaa vaaleamman värityksen, sileämmän ihonsa ja pienemmän kokonsa avulla. Lisäksi kutuaikaisen koiraan harja on yhtenäinen, kun taas rupimanterilla selässä ja hännässä olevat harjat ovat erilliset. Manterin kurkku on pohjaväritykseltään vaalea, rupimanterin tumma. Myös rupimanterin rajattu levinneisyys auttaa usein lajimäärityksessä.

Munat ovat vaaleanruskeita. Pitkänomaisen hyytelökapselin kokonaisläpimitta on kolmen millin tietämillä. Naaras kiinnittää munat yksittäin vesikasvien lehtiin ja taittaa lehden suojaksi munan ympärille.

Salamanterieläinten toukat ovat pitkänomaisia, ja muistuttavat huomattavasti aikuista eläintä. Selvimmän eron muodostavat toukan pään kyljillä olevat ulkoiset kidukset, jotka aikuisilta puuttuvat. Kuorituessaan toukat ovat noin sentin mittaisia. Suurikokoiset manterin toukat erottaa rupimanterin toukista siitä, että manterin toukkien hännänpää on pyöreähkö tai aivan kärjestään terävä, kun rupimanterin toukan hännän pää loppuu pitkään terävään, jopa lankamaisen ohueen osaan.