Culicomorpha

Sääsket (osalahkot Bibionomorpha, Tipulomorpha, Culicomorpha, Psychodomorpha ja Ptychopteromorpha; nämä osalahkot ennen yhdistetty yhden alalahkon, Nematocera, alle) ovat vaihtelevankokoisia, ruumiiltaan yleensä hoikkia, jokseenkin hauraita ja virtaviivaisen muotoisia hyönteisiä, joiden ruumiissa on usein selvästi erottuvia sukasia tai karvoja.

Tämä kuvaus käsittelee "Nematocera"-ryhmän edustajien yhteisiä tuntomerkkejä edustaen vanhentunutta, mutta edelleen osittain paikkaansa pitävää jaottelua kaksisiipisten, Diptera, sisällä. Kaikki kuvauksen sisältämät tiedot eivät siis sovi kaikille mainituille kaksisiipisten osalahkoille, eivätkä edusta pelkästään Culicomorpha-osalahkon piirteitä. Tunnusomaisin piirre sääskille verrattuna kaksisiipisten toiseen ryhmään, kärpästen alalahkoon Brachycera, on niiden pitkät tuntosarvet.

Sääskien pää on tavallisesti liikkuvainen. Siinä on usein, kuten mainittu, pitkät ja rihmamaiset tai sulkamaiset, vähintään 6-jaokkeiset tuntosarvet. Verkkosilmät ovat usein isot ja kaartuvat pään sivuille; päässä on tavallisesti lisäksi kolme pistesilmää. Suuosat ovat pistävät ja imevät, tai purevat ja nuolevat muodostaen tavallisesti imukärsän. Leukarihmat ovat sääskillä pitkät, 3–5-jaokkeiset. Sääskien keskiruumin 2. jaoke (tarkemmin mesonotum) on usein suurentunut, sillä se sisältää yleensä suuret lentolihakset. Siipiä on tavallisesti vain yksi pari; siivettömyys on mahdollista, mutta lähdemateriaaleissa ei tietoa siivettömistä Suomessa esiintyvistä sääskistä. Etusiivet ovat kalvomaiset lenninsiivet ja ne voivat olla joskus karvaiset tai hieman suomuiset. Takasiivet ovat surkastuneet nuijamaisiksi väristimiksi, jotka säätelevät lentotasapainoa. Siipisuonitus on melko täydellinen ja pitkänomainen, mutta suonet voivat lähes puuttua joskus. Levossa siivet ovat tavallisesti vaakalaskuisesti takaruumiin sivuilla tai taitettuna sen päälle, joskus kattolaskuisesti. Jalat ovat yleensä pitkät ja hoikat, ja jaloissa on usein erikokoisia sukasia tai karvoja.

Ruumiin koko maailmalla 0,5-60 mm ja siipiväli ulkomaisilla lajeilla jopa 75 mm. Harvoin kuitenkaan suuria. 

Suomen suurin laji on vaaksiaislaji tihkujortikka, Tipula maxima, jonka siipiväli on n. 65 mm. 

Toukat pääsääntöisesti jalattomia, mutta perhostoukkien käsnäjalkoja muistuttavat tyngät mahdollisia joillakin ryhmillä. Toukkien pääkapseli on tavallisesti hyvin kehittynyt ja suuosat ovat purevat. Joillakin akvaattisilla toukilla voi olla takaruumiissa hengitysputki.

Nematocera-"alalahkon" asema ei ole taksonomisesti pätevä eikä virallinen, sillä se ei muodosta monofyleettistä ryhmää, eli toisin sanoen ryhmän jäsenillä ei ole yhtä yhteistä kantamuotoa. Nematocera-ryhmän Suomessa esiintyvät kaksisiipislajit jaetaan siis nykyään viiteen eri osalahkoon: Bibionomorpha, Tipulomorpha, Culicomorpha, Psychodomorpha ja Ptychopteromorpha. Nematocera-ryhmästä puhutaan kuitenkin edelleen, sillä niillä on tiettyjä rakenteita, joiden avulla ne on suhteellisen helppo erottaa kärpäsistä, Bracychera, joka on kaksisiipisten ainut, tämänhetkinen validi alalahko.

Monet parveilevat löytääkseen parittelukumppanin: parvet koostuvat yleensä koiraista, jotka houkuttelevat puoleensa yksin lentäviä naaraita. Parittelun ajaksi koiras eroaa parvesta.

Parittelu tapahtuu joko lennossa tai maassa, jonka jälkeen naaraat munivat munansa ryhmissä tai yksitellen yleensä toukkien ravintoaineiden lähettyville. Toukat kuoriutuvat munista usein nopeasti. 

Joillakin lajeilla voi esiintyä pedogeneesiä, eli niiden toukat pystyvät lisääntymään (äkämäsääsket, Cecidomyiidae).

Vuodessa voi esiintyä useita sukupolvia.

Muodonvaihdos on täydellinen. Toukka poikkeaa suuresti aikuisesta, ja toukka- ja aikuisvaiheen välillä on lepovaihe, kotelo (pupa). Toukkavaiheiden lukumäärä yleensä neljä. Yksilölle kehittyy siivet vasta kotelovaiheessa ja ne suoristuvat kotelosta kuoriuduttua.

Toukat pääsääntöisesti jalattomia, perhostoukkien käsnäjalkoja muistuttavat tyngät mahdollisia joillakin ryhmillä. Kotelotyyppi tavallisesti muumiokotelo. Joidenkin lajien toukat tekevät jonkinlaisen kotelokopan. Koteloituminen tapahtuu esimerkiksi karikkeeseen tai maahan, joillakin vedessä. Joidenkin kaksisiipisten kotelot voivat liikkua aktiivisesti (esim. Culicidae, hyttyset).

Elinkierron pituus vaihtelee paljon: joillakin lajeilla elinkierto jopa alle viikon, joillakin vuosia. Useimmiten elinkierto kuitenkin noin yhden vuoden. Aikuiset usein suhteellisen lyhytikäisiä. Vuodessa voi esiintyä useita sukupolvia.

Talvehtiminen mahdollista ilmeisesti jokaisessa muodossa. Jotkin voivat olla aktiivisia keskellä talveakin (talvisääsket, Trichoceridae).

Ravintona toukilla usein lahoava tai mätänevä orgaaninen aines, kuten kasvijäte tai lanta; joskus sienet ja sienirihmastot, elävät kasvit, levät ja muut veden pieneliöt; toisinaan petoja.  Aikuisilla ravintolähde on nestemäinen: mesi, siitepöly, toiset hyönteiset ja niiden kudosneste, selkärankaisten veri ja ihon eritteet.

Joidenkin lajien toukat voivat muodostaa joskus kulkueita, ns. ”aarrematoja” (harsosääsket, Sciaridae).

Kaikenlaisissa maaelinympäristöissä. Monien lajien toukat ovat akvaattisia.

Taloudellisesti ja ekologisesti erittäin merkittävä ryhmä: voivat levittää ihmisten ja muiden eläinten tauteja ja sairauksia, voivat olla kasvituholaisia aiheuttaen äkämiä (äkämäsääsket, Cecidomyiidae) ja jotkin voivat toimia pölyttäjinä. Sääsket ovat merkittäviä orgaanisen aineksen hajottajia ekosysteemeissä, ja surviaissääskien (Chironomidae) ekologinen merkitys ravintoketjuissa voi valtavien yksiömäärien ansiosta olla erittäin suuri.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

Haarto, A. & Kerppola, S. 2007: Suomen kukkakärpäset ja lähialueiden lajeja – Finnish Hoverflies and some species in adjacent countries. — Suomen ympäristökeskus. 647 s.

Krogerus, H. (toim.). 1985: Suomen eläimet 4. Hyönteiset. — Weilin+Göös. 344 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

McGavin, G. C. 2007: Insects and Spiders. — Dorling Kindersley Ltd. 224 s.

Resh, V. H., & Cardé, R. T. (toim.). 2009: Encyclopedia of insects. — Academic Press. 1168 s.