Luteet – Heteroptera

Luteet (Heteroptera) ovat hyvin monimuotoinen ryhmä vaihtelevankokoisia ja -muotoisia hyönteisiä, jotka ovat väritykseltään usein himmeitä, vihertäviä tai rusehtavia, mutta toisinaan hyvinkin kirkasvärisiä. Ruumiiltaan luteet ovat yleensä melko litteitä. Tunnusomaista luteille on niiden etusiipien rakenne: siiven kärkiosa on kalvomainen ja läpikuultava, kun taas tyvestään siivet ovat kovat ja kitinisoituneet peitinsiipimäisiksi.

Luteiden pää on vaihtelevanmuotoinen, mutta useimmiten muodoltaan kolmiomainen ja tavallisesti eteenpäin ulkoneva. Tuntosarvet ovat 4-5-jaokkeiset, pituudeltaan vaihtelevat ja muodoltaan rihmamaiset ja joskus taitteiset. Vedessä elävillä luteilla tuntosarvet ovat suojassa erityisissä uurteissa pään reunamien alla. Luteiden verkkosilmät ovat suuret ja vesiluteilla toisinaan jopa erittäin suuret. Verkkosilmien lisäksi maaluteilla on kaksi pistesilmää, kun taas vesiluteilta ne puuttuvat. Luteiden suuosat ovat pistävät ja imevät. Ne muodostavat nivelikkään imukärsän, joka on levossa pään alla taaksepäin suuntautuneena. Imukärsä on useimmilla luteilla selvästi havaittavissa, mutta vesiluteilla imukärsä on hyvin lyhyt. Keskiruumiin 1. jaoke (prothorax) on luteilla suuri, erottuva ja se on leventynyt selkäpuolella kilpimäiseksi etuseläksi (pronotum) ja sen etureunassa on toisinaan kapea kaulus. Keskiruumiin 2. ja 3. jaoke ovat suurimmaksi osaksi selkäpuolelta näkymättömissä, mutta 2. jaokkeen (mesothorax) kilveke (scutellum) erottuu selvästi. Joskus kilveke on niin suuri, että se ulottuu siipien päälle ja saa luteen näyttämään siivettömältä. Siipiä on tavallisesti kaksi paria, mutta siivet voivat olla surkastuneet tai puuttua. Kuten mainittu, etusiivet ovat tyviosastaan kitinisoituneet ja siiven kärjestä kalvomaiset peitinsiivet. Koska etusiivet ovat vain osittain kovettuneet, niitä kutsutaan nimellä hemelytra (vrt. kovakuoriaisilla peitinsiivet = elytra). Takasiivet ovat kalvomaiset. Siipisuonitus on sekä etu- että takasiivissä vähäinen; etusiivet suonien muodostamat sarat ovat kuitenkin tärkeitä heimotuntomerkkejä. Siipipolymorfismi (siiven pituuden vaihtelu lajin sisällä) on luteilla melko yleistä. Levossa siivet ovat vaakalaskuisesti ja tiiviisti takaruumiin päällä, takasiivet etusiipien alle taiteltuna. Luteiden jalat ovat usein hoikat ja yksinkertaiset. Etujalat ovat joillakin lajeilla muuntuneet pyyntiraajoiksi, joissa sääri painuu saalista pidellessä tiiviisti hampaista reittä vasten. Jalkojen kynnet ja niiden alapuolella olevat polkuliuskat ovat luteilla tärkeitä lajimääritystuntomerkkejä. Luteiden takaruumiin sivuilla voi olla vaihtelevasti erottuva reunus. Perälisäkkeitä ei ole. Suomessa kahdella Nepidae-heimon lajilla on takaruumiin kärjessä hengitysputki ja monien lajien naarailla on lepotilassa takaruumiin alapinnalla pitkittäisessä urassa oleva munanasetin.

Suomessa ruumiin pituus 0,9–35 mm.

Toukat aikuisen kaltaisia, mutta siivettömiä.

Houkuttelevat parittelukumppaneitaan feromoni- ja ääniviestein.

Munivat munansa yksitellen tai rykelminä kasvillisuuteen, suoraan ravintokasville tai jopa kasvisolukon sisään, tai kivien ja muun materiaalin pinnalle.

Voivat joskus harvoin tuottaa jälkeläisiä ilman hedelmöitystä (partenogeneesi).

Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta siivetön. Useimmilla ludelajeilla on viisi toukkavaihetta.

Elinkierto munasta aikuiseksi voi kestää muutamasta viikosta useaan vuoteen. Toukkavaihe voi olla hyvin monivuotinen.

Talvehtiminen tapahtuu ryhmästä riippuen munana, toukkana tai aikuisena.

Elintavoiltaan erittäin monimuotoinen ryhmä.

Ravintona useimmiten kasvinesteet, joillakin sieninesteet ja osa lajeista petoja syöden toisia hyönteisiä tai jopa hyvin pieniä selkärankaisia (kalojen ja sammakoiden poikaset), osa kaikkiruokaisia ja osa verenimijöitä. Monet ovat spesialisteja käyttämänsä kasviravinnon suhteen.

Liikkumistavoiltaan monimuotoinen ryhmä: voivat lentää, juosta, uida, liitää veden pintakalvolla ja hyppiä. 

Jotkin luteet pystyvät ääntelemään hankaamalla kahta ruumiinosaansa toisiaan vasten (esim. pikkumalluaiset, Corixidae). Ääntelyä käytetään viestimiseen ja parittelukumppaneiden houkutteluun.

Luteille tunnusomaista on, että useimmat erittävät pahanhajuista eritettä (erityisesti Pentatomoidea-yläheimon edustajat) karkottaakseen saalistajia, houkutellakseen parittelukumppania tai muissa viestimistarkoituksissa, esim. varoittaakseen lajikumppaneitaan petojen läsnäolosta.

Jotkin lajit suojelevat muniaan ja poikasiaan (esim. koivulude, Elasmucha grisea ja suokkolude, Elasmucha fieberi). Jotkin jopa kantavat kehittyviä munia selässään (Rhynocoris-suku; ei välttämättä kuulu Suomessa esiintyvän suvun edustajan elintapoihin – kirjallisuudessa ei mainintaa).

Joidenkin lajien väritys on aposemaattinen: kirkas värikuvionti, useimmiten punamusta kuvio, varottaa saaliseläimiä lajien mahdollisesta myrkyllisyydestä.

Kaikenlaisissa maa- ja vesielinympäristöissä, myös merivedessä. Luteet voidaan karkeasti jakaa maa-, puolivesi- ja vesiluteisiin elintapojensa ja elinympäristöjensä puolesta.

Taloudellisesti ja ekologisesti hyvin merkittävä ryhmä: monet lajit merkittäviä kasvituholaisia, voivat olla ihmisen ja muiden selkärankaisten loisia tai syöpäläisiä, voivat levittää tauteja, ja niitä voidaan käyttää biologisessa torjunnassa.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects: An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

Paukkunen, J., Teräs, I. & Viitasaari, M. 2017: Pistiäiskurssi – kurssimoniste. — Helsingin yliopisto, Biotieteiden laitos. 27 s.

Rintala,T. & Rinne, V. 2010: Suomen luteet. — Hyönteistarvike TIBIALE Oy. 352 s.