Kirvansukuiset (kasvitäit) – Sternorrhyncha

Kirvansukuiset (Stenorrhyncha) ovat pienikokoisia kasvinsyöjähyönteisiä, jotka suotuisissa olosuhteissa esiintyessään voivat lisääntymistapojensa ansiosta esiintyä erittäin runsaina. Kirvansukuiset ovat tunnettuja mutualistisista suhteistaan muurahaisten kanssa, mutta tällaisia suhteita esiintyy vain osalla tämän nivelkärsäisten alalahkon jäsenistä.

Kirvojen päässä on suhteellisen pitkät ja nauhamaiset tuntosarvet, jotka voivat koostua jopa 25 jaokkeesta, mutta jotka voivat olla joskus harvoin surkastuneet. Verkkosilmät ovat yleensä selvästi näkyvissä, vaikka voivat käsittää vain muutaman ommatidin. Pistesilmiä on tavallisesti kaksi tai kolme, ja monilla kirvoilla on lisäksi eräänlaisia lisäsilmiä. Suuosat ovat pistävät ja imevät, mutta ne voivat olla joskus surkastuneet. Suuosat muodostavat nivelikkään imukärsän, joka on levossa pään alla taaksepäin suuntautuneena. Imukärsä sijaitsee etujalkojen välissä lähellä hyönteisen rintaa. Keskiruumiin 1. jaoke (prothorax) on kirvansukuisilla useimmiten pieni muodostaen vain kaulusmaisen muodostuman pään taakse. Keskiruumiin 2. ja 3. jaoke ovat yleensä hyvin kehittyneet kolmannen jaokkeen ollessa suhteellisen pieni. Siipiä on yleensä kaksi paria siipiä, mutta ovat usein siivettömiä tai siivet ovat surkastuneet. Siipipolymorfismi (erot siivissä lajin sisällä yksilöiden ja sukupolvien välillä) ja -dimorfismi (erot siivissä lajin sisällä sukupuolten välillä) on yleistä. Kummatkin siivet ovat yleensä kalvomaiset; etusiivet voivat olla kitinisoituneemmat. Levossa siivet ovat tavallisesti kattolaskuisesti takaruumiin päällä. Siipisuonitus on usein vähäinen ja surkastunut. Kirvansukuisten jalat ovat yleensä hoikat ja yksinkertaiset, mutta voivat olla joskus tukevatkin ja jalat voivat joskus puuttua kokonaan. Jalkojen nilkat ovat 1- tai 2-jaokkeiset. Takaruumiissa ei ole munanasetinta eikä peräsukasia, mutta useilla on parilliset eritysputket takaruumiissa sijaitseville vaharauhasille.

Suomalaiset lajit hyvin pienestä pieneen, useimmat alle 5 mm.

Kirvansukuiset ovat usein vapaana liikkuvia hyönteisiä, mutta joskus paikallaan pysyviä tuntosarvettomia ja jalattomia, vahamaisen eritteen tai kilven alle piiloutuneita, jolloin niitä voi olla vaikea tunnistaa edes hyönteiseksi (esim. kilpikirvat, Coccoidea ja jauhiaisten, Aleyrodoidea tietyt vaiheet).

Toukat aikuisen kaltaisia, mutta siivettömiä (mikäli kyseessä laji, jonka aikuiselle yksilölle kehittyy siivet). 

Lisääntymis- ja parittelutavat erittäin monimuotoisia: voivat munia munansa kasvillisuuteen; voivat synnyttää eläviä poikasia (viviparia) ja voivat tuottaa jälkeläisiä ilman hedelmöitystä (partenogeneesi). Koiraat ovat monilla lajeilla harvniaisia tai puuttuvat kokonaan. Lisääntymiskyvyssä voi olla sukupolvenvuorottelua.

Kaksineuvoisuus (hermafroditismi) on mahdollista. 

Kasvukauden aikana voi olla erittäin monia sukupolvia.

Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta siivetön. Toukkavaiheiden lukumäärä kolmesta seitsemään. Joillakin lajeilla voi olla koteloa muistuttava lepovaihe ennen aikuistumista.

Elinkierto munasta aikuiseksi voi olla erittäin nopea ja kestää vain muutamia viikkoja.

Talvehtiminen tapahtuu useimmiten munana.

Ravintona kasvinesteet. Jotkin ovat ravintospesialisteja ja joidenkin elinkierto vaatii ravintokasvin vaihdon elinkierron aikana.

Osa lajeista, kuten esimerkiksi kilpikirvat (Coccoidea), aikuisina täysin sessiilejä (eivät liiku, vaan ovat kiinnittyneenä alustaansa). Liikkuvat ainoastaan ensimmäisessä toukkavaiheessa, jonka jälkeen jäävät paikalleen imukärsällään ravintokasviinsa kiinnittyneinä.

Jotkin voivat erittää ympärilleen vahamaisia, limamaisia tai jauhomaisia aineita suojakseen. Kovan, vahamaisen kilven tai jauhomaisen eritteen vuoksi joitain voi olla hankala edes tunnistaa hyönteiseksi, kun hyönteisen ruumis jää suoja-aineen alle piiloon.

Jotkin tuottavat mesikastetta. Monille mesikastetta tuottaville lajeille, kuten kirvoille (Aphidoidea), on kehittynyt mutualistisia suhteita muurahaisten (Formicidae) kanssa, jotka käyttävät mesikastetta ravinnokseen ja puolustavat vastavuoroisesti ravintolähdettään.

Joillakin lajeilla (Aphidoidea) voi esiintyä lahkolle poikkeuksellisesti aitososiaalisuutta, sillä yleensä sitä esiintyy vain pistiäisillä (Hymenoptera) ja termiiteillä (Isoptera, alalahko ”rososiipisten” Dictyoptera tai alaheimo torakoiden Blattodea (ala)lahkossa). Aitososiaaliset nivelkärsäiset tuottavat sotilaskastia, joka puolustaa muita yksilöitä ja ei lisäänny (käytöstä havaittu Pemphinus spirothecae -lajilla, jota esiintyy ilmeisesti myös Suomessa; ei tietoa käytöksestä suomalaisilla populaatioilla).

Voivat esiintyä otollisissa olosuhteissa erittäin runsaina, sillä kykenevät yleensä lisääntymään lisääntymistapojensa (viviparia ja partenogeneesi) ansiosta erittäin nopeasti. 

Kaikenlaisissa maaelinympäristöissä.

Taloudellisesti ja ekologisesti hyvin merkittävä ryhmä: monet lajit merkittäviä kasvituholaisia (esim. kirvat, Aphidioidea ja jauhiaiset, Aleyrodoidea), voivat levittää kasvitauteja ja aiheuttaa äkämiä, ja ulkomailla kirvansukuisiin kuuluva Väli- ja Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kokenillikirva/kokkinellikirva, Dactylopius coccus, on tärkeä punaisen väriaineen (E120) tuotannossa.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

Paukkunen,J., Teräs, I. & Viitasaari, M. 2017: Pistiäiskurssi – kurssimoniste. — Helsingin yliopisto, Biotieteiden laitos. 27 s.

Rintala,T. & Rinne, V. 2010: Suomen luteet. — Hyönteistarvike TIBIALE Oy. 352 s.