Vinsläktet Vitis

Beskrivning

Viikinkien saagoissa kerrotaan 1000-luvulla tehdystä löytöretkestä, jokasuuntautui uuden maailman rannikolla sijainneelle ”Vinlandiksi” kutsutulle alueelle.Erään tulkinnan mukaan tarinan pääosassa on itäisessä Pohjois-Amerikassaluontaisesti kasvava törmäviini, jonka pakkasenpuremia rypäleitä viikingittuolloin pureskelivat.

Törmäviini (Vitis riparia) on yksi kylmänkestävimmistä viiniköynnöslajeista. Englanninkielinen nimi "Frostvine" ei tosin viittaa kylmänkestävyyteen, vaan nimenomaan rypäletertuissa kasvaviin hedelmiin, jotka muuttuvat makeiksi vasta pakkasen puremina. Vaikka viinirypäleet maistuvat meillekin, ei hedelmän tarkoitus ole päätyä juustotarjottimelle. Mehevien hedelmien sisällä kehittyy arvokas jälkikasvu. Siementen kypsyttyä happamien ja kovien hedelmien rakenne muuttuu herkullisen meheväksi. Korkealla kasvustossa, jopa 15 metrin korkeudessa, sijaitsevat rypäleet houkuttelevat lintuja sadonkorjuuseen. Linnut ovatkin viiniköynnöksen pääasiallisia levittäjiä.Törmäviiniä on käytetty jalostuksessa viiniköynnöslajikkeiden kylmänkestävyyden ja taudinkestävyyden parantamiseen. Moni Suomen ilmastoon soveltuva lajike on alun perin törmäviinin ja ojukkaviinin (Vitis labrusca) risteymä, esimerkiksi 'Beta', 'Valiant' ja 'Fredonia'.

Källa: Pinkka oppimisympäristö: Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan evoluutiopuutarha - Rosidit CC BY 4.0

Kartan visar observationer av denna taxonen, men den får inte användas som en utbredningskarta.

Totalt från Finland
observationer
?
rutter
Antal observationer
  • Totalt rutter
Artlista
FinBIF:s taxonomiska ryggrad
Vetenskapligt namn
Vitis
Auktorer
L.
Allmänspråkliga namn
  • viiniköynnökset (finska)
  • vinsläktet (svenska)
identifiering
http://tun.fi/MX.42015
Taxonomisk nivå
Förekomst i Finland
Organismgrupper
  • Kärlväxter