Vippärt – Lathyrus niger

Jos kasvun edellyttämiä ravinteita ei ole riittävästi, monen kasvin kehitys hyytyy ja lehtiin ilmaantuu läikkiä tai muita puutosoireita. Monet hernekasvit viihtyvät kuitenkin erinomaisesti myös vähäravinteisilla paikoilla kuten kivikoissa ja hiekkatörmillä, eikä niitä tarvitse puutarhassakaan lannoittaa. Köyhillä alustoilla menestyvien hernekasvien salaisuus ovat niiden juuristossa erityisten nystyröiden suojissa elävät Rhizobium-bakteerit. Ne sitovat kasvin käyttöön typpeä suoraan ilmakehästä. Vastalahjaksi ne saavat isäntäkasviltaan yhteyttämistuotteina syntyneitä sokereita. Palkokasvit tunnetaankin erityisen ravitsevina ja proteiinipitoisina vihanneksina. Proteiinien valmistukseen tarvitaan runsaasti typpeä, joten typensidonta on korkean valkuaisainepitoisuuden tärkeä edellytys.

Linnunherneiden kukat ovat aluksi kauniin punaisia, mutta muuttuvat sitten violetinvärisiksi ja sinisiksi, kunnes rupsahtavat lopulta harmaanvihreiksi. Värimuutos johtuu solunesteiden muuttumisesta happamasta emäksiseksi. Siten kasvit pystyvät viestimään mesipistiäisille, mistä kukista mettä kannattaa etsiä. Linnunherneiden tärkeimmät pölyttäjät aistivat parhaiten punasävyjä ja hakeutuvat mettä erittäviin punaisiin kukkiin; pölyttyneet ja medentuotantonsa lopettaneet siniset kukat eivät niitä enää kiinnosta.