Pajusirkkua tavataan laajalla alueella Euraasiassa, pesimäalueet kattavat suurimman osan Euroopasta ja Lähi-idästä, levinneisyyden jatkuessa laajana vyöhykkeenä Venäjän itäosiin ja Japaniin asti. Euroopassa eteläiset populaatiot ovat paikkalintuja, pohjoiset populaatiot muuttavat aina Välimerelle ja Luoteis-Afrikkaan asti. Suomessa pajusirkku on yleinen pesimälaji koko maassa, usein kosteikkojen ja soiden rantapensaikoissa ja ruovikoissa, Ahvenanmaalta ja saaristosta tunturikoivuvyöhykkeelle asti (BirdLife International 2019, Valkama ym. 2011).

Esiintyminen Haliaksella

Pajusirkku on Haliaksella säännöllinen läpimuuttaja. Kevätmuuttoa havaitaan maaliskuun puolivälistä toukokuun puoliväliin, päämuuton ajoittuessa huhtikuulle. Koiraat saapuvat huomattavasti aikaisemmin kuin naaraat, Haliaksen rengastusaineiston perusteella koiraat muuttavat keskimäärin kaksi viikkoa ennen naaraita (Lehikoinen ym. 2016). Laji pesii satunnaisesti Gåsörsvikenin ruovikossa. Pajusirkut liikkuvat aktiivisesti niin aamu- kuin iltahämärissä, usein myös pitkin päivän valoista aikaa, ja on esimerkiksi keltasirkkua aktiivisempi päivämuuttaja (Lehikoinen ym. 2011).

Syysmuuttoa havaitaan syyskuun alusta marraskuun alkuun, päämuuton ajoittuessa syyskuun loppuun ja lokakuun alkuun. Viimeisiä yksilöitä havaitaan vielä joulukuun puolella. Nuoret naaraat muuttavat keskimäärin viikkoa ennen nuoria koirata (Lehikoinen ym. 2015). Monilla pajusirkun kaltaisilla sukupuolidimorfisilla lajeilla nuoret koiraat muuttavat syksyllä nuoria naaraita myöhemmin, koiraat ilmeisesti käyttävät aikaa tulevien reviirien etsimiseen ennen muuttoa (Lehikoinen ym. 2017). Pajusirkkua ei ole havaittu Haliaksella talvikuukausina, vaikka laji talvehtii melko säännöllisesti eteläisessä Suomessa (Suomen Lajitietokeskus 2019).

Sävsparv – Emberiza schoeniclus