Pähkinänakkeli on laajalle levinnyt laji ja sitä esiintyy aina Länsi-Euroopasta Itä-Aasiaan. Laji on ollut Suomessa satunnaispesijä ilman selkeään pitkäaikaistrendiä, mutta 2000-luvulla laji on saanut säännöllistä jalansijaa Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa (Valkama ym. 2011 & 2014). Suomessa tavataan kahta pähkinänakkelin alalajia: eteläistä nimialalajia ja itäistä asiatica-alalajia. Pähkinänakkelilla tavataan säännöllisesti liikehdintää, etenkin syksyisin, jolloin Suomeen saapuu lintuja lähinnä idästä ja lintuja talvehtii talviruokintapaikkojen läheisyydessä (Valkama ym. 2014).

Esiintyminen Haliaksella

Haliaksella pähkinänakkeli on lähes jokavuotinen, etenkin syksyinen vierailija. Keväthavaintoja on kymmenkunta huhti-toukokuulta, painottuen toukokuun alkupuoliskolle. Syksyisin havaintomäärät vaihtelevat voimakkaasti vuosien välillä ja normaalivuosina havaitaan muutamia pähkinänakkeleita. Parhaimpina vuosina määrät ovat kymmeniä ja ennätysvuonna 1995 havaittiin peräti yli 700 nakkelia (Pynnönen 1996). Lajin havaintomäärät ovat kasvaneet 2000-luvulla, mikä lienee yhteydessä lajin pesimäkannan vahvistumiseen Suomessa ja lähialueilla. Syysvaellukset alkavat syyskuun jälkipuoliskolla ja huipentuvat lokakuun puolivälissä. Marraskuussa laji on asemalla jo harvinainen.

Aseman yli 150 pähkinänakkelirengastuksesta lähes puolet on ennätykselliseltä asiatica-alalajin vaellussyksyltä 1995. Syksyisin rengastetuista linnuista hieman yli puolet määritettiin iälleen, ja ne olivat kaikki nuoria lintuja, mikä viittaa siihen, että huomattava osa vaeltajista on nuoria lintuja. Alalajilleen määritetyistä kolme neljästä oli itäistä asiatica –alalajia ja neljäsosa koski nimialalajia. Sukupuolelleen määritetyistä valtaosa oli naaraita. Nimialalajin yksilöt rengastettiin ennen asiatica-alalajin yksilöitä. Sukupuolien välillä sen sijaan ei ollut ajoituseroja (Lehikoinen ym. 2015). Pähkinänakkelirengastukset painottuivat syksyisin aamupäivään, etenkin tuntijaksoihin 9–11, mutta joitakin yksilöitä on rengastettu vielä alkuiltapäivästä. Pähkinänakkeli ei siten ole aamuvirkkumuuttaja kuten esimerkiksi tali- ja sinitiainen, vaan muistuttaa muuttoaktiivisuudeltaan enemmän vaeltavia metsätiaisia (Lehikoinen ym. 2011).

Nötväcka – Sitta europaea