Suomeen vuosittain harhautuvan ruskouunilinnun levinneisyysalue on lähisukulaistaan siperianuunilintua (P. schwarzi) laajempi ulottuen Ob-joelta Keski- ja Etelä Siperian sekä Mongolian halki Sakhalinille asti ja etelässä Keski-Kiinaan. Talvehtimisalue käsittää Intian itäosien lisäksi koko mantereisen Kaakkois-Aasian ja kaakkoisen Kiinan. Maailmankanta on luokiteltu elinvoimaiseksi (LC) (Clement 2020).

Suomesta ruskouunilintuhavaintoja on 2022 loppuun mennessä kertynyt 142 aikavälillä 25.9.–13.11. Näistä noin 80 % ajoittuu lokakuulle mediaanin ollessa 12.10. Siperianuunilintuun verrattuna esiintymiskuva on myöhäisempi. Suurin osa havainnoista keskittyy rannikolle ja ulkosaariston lintuasemasaarille. Parhaita vuosia ovat olleet 2020 (18 havaintoa), 1987 (9 havaintoa) ja 2015 (7 havaintoa). Vuodelta 2020 tunnetaan myös heinäkuinen reviirihavainto Lapista. Muiden itäisten hyönteissyöjien tapaan syys-lokakuun sääolosuhteet sekä kesän pesimämenestys vaikuttavat lajin havaintomääriin selvästi itäisten ja kaakkoisten virtausten edesauttaessa harhautumista Eurooppaan. Siperianuunilintuun verrattuna laji on pesimäpaikoillaan mieltynyt hieman matalampaan kasvillisuuteen ja liikkuu lähisukulaisensa tavoin usein aivan maanrajassa piilottelevasti ruokaillen (Clement 2020; Lehikoinen 2018c; Rariteettikomitea).

Haliaksella ruskouunilintu on havaittu vuoden 2022 loppuun mennessä seitsemän kertaa: 13. –14.10.1987, 16.10.1993, 20. –21.10.1998, 5.11.2005, 5.11.2011, 20.10.2014 ja 5.11.2022. Näistä neljä yksilöä myös rengastettiin.

Brunsångare – Phylloscopus fuscatus