Pajulinnun pesimäalue ulottuu Länsi-Euroopasta aina Siperian halki aina Tšukotkaan asti ja talvehtimisalueet sijaitsevat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Suomessa laji esiintyy koko maassa pohjoisinta Lappia myöten, ja on yleisimpiä pesimälintujamme (Valkama ym. 2011). Pajulintu esiintyy lähes kaikenlaisissa metsissä, mutta suosii erityisesti nuoria koivuvesakoita sekä pohjoisessa tunturikoivikoita. Rengaslöytöjen perusteella Suomen pajulinnut talvehtivat pääasiassa Keski- ja Itä-Afrikassa päiväntasaajalta etelään (Valkama ym. 2014).

Esiintyminen Haliaksella

Haliaksella pajulintu on pääasiassa läpimuuttaja, mutta pesii vuosittain usean parin voimin. Muiden uunilintujen tapaan laji on yömuuttaja. Rengastusten perusteella pajulintu on valoisaan aikaan aktiivisin aamulla, sillä rengastukset keskittyvät niin keväällä kuin syksyllä aamun ensimmäisiin tunteihin, minkä jälkeen rengastettujen lintujen määrä vähenee nopeasti (Lehikoinen ym. 2011).

Lajin kevätmuutto alkaa huhtikuun lopulla ja huippu koetaan toukokuun lopulla. Muuttavien määrä hiipuu kesäkuun puoliväliin mennessä, jonka jälkeen tavataan pääasiassa Uddskatanilla pesiviä lintuja. Rengastusten kevätaineiston perusteella koiraat muuttivat n. puolitoista viikkoa naaraita aikaisemmin (Lehikoinen ym. 2016). Syysmuutto alkaa hiljalleen heinäkuun lopulta huipentuen elokuun loppuun. Syyskuun alusta muutto hiipuu hiljalleen ja lokakuussa laji on jo vähälukuinen. Syksyn rengastusaineiston perusteella nuoret linnut muuttivat aiemmin kuin vanhat (Lehikoinen ym. 2015). Nuorista linnuista naaraat muuttivat koiraita aiemmin, mutta vanhoilla linnuilla eroa sukupuolten välillä ei havaittu (Lehikoinen ym. 2015).

Lövsångare – Phylloscopus trochilus