Lappuggla – Strix nebulosa

Lapinpöllö on Euraasian havumetsävyöhykkeellä pesivä laji, sen yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Venäjän länsiosista ja Fennoskandiasta Venäjän itäisimpiin osiin sekä laajalti Pohjois-Amerikan pohjoisosiin. Se pesii hyvin harvalukuisena myös Ukrainan pohjoisosissa, Puolan itäosissa, Valko-Venäjällä ja Baltiassa. Lapinpöllö on myyräspesialisti, sillä on kaikista petolinnuista suurin naamakiehkura, joka ohjaa edestä päin kuuluvia ääniaaltoja linnun korviin, sekä linnun takaraivossa takaapäin saapuvia ääniä eristävä paksu höyhenpeite. Tällä yhdistelmällä lapinpöllö saalistaa kuulonsa avulla ja pystyy paikallistamaan tarkasti pikkunisäkkäitä paksunkin lumipeitteen alta (BirdLife International 2021, Saurola ym. 1995).

Lapinpöllö on nomadi, hyvien pikkunisäkästiheyksien ja pesimäolosuhteiden perässä vaeltava laji, vanhat linnut saattavat siirtyä satoja kilometrejä pesimäpaikkojen välillä. Nuoret ja esiaikuiset linnut liikkuvat myös laajoilla alueilla, erityisesti alhaisten pikkunisäkästiheyksien aiheuttaman nälän ajamina. Suomessa pesivien lapinpöllöjen määrät vaihtelevat muutamien satojen ja yli tuhannen parin välillä. Osa vanhoista linnuista saattaa viettää aikaansa reviireillään ja jättää huonoina pikkunisäkäsvuosina pesinnän väliin (Valkama ym. 2014, Valkama ym. 2011).

Eteläisessä Suomessa nähdään ”nälkätalvina” lapinpöllöjä vuosittain, mutta esimerkiksi Uusimaalla se on asutuksen lähelle harhailevana viirupöllöä harvalukuisempi. Haliaksella lapinpöllö on harvinaisuus, siitä on vain neljä havaintoa vuoden 2022 loppuun mennessä.