Fjälluggla – Bubo scandiacus

Tunturipöllöllä on sirkumpolaarinen levinneisyys pohjoisen napa-alueen ympärillä, eli sitä esiintyy pohjoisimmassa Euraasiassa, Grönlannissa, Kanadassa ja Alaskassa. Lajilla on nomadinen elintapa ja linnut vaeltavat pitkiäkin matkoja ruuan saatavuuden mukaan. Talvisin tunturipöllöjä vaeltaa jokseenkin eteläisimmille leveysasteille, jolloin niitä voi nähdä myös Etelä-Suomessa, mikäli pesimäkantaa on sijoittunut pohjoiseen Eurooppaan (Saurola 1995).

Suomessa ja Pohjoismaissa tunturipöllöjä pesii vain epäsäännöllisesti ja hyvin harvinaisena, pohjoisimman Lapin suoniityillä ja tunturipaljakoilla, tyypillisesti tunturisopulien massaesiintymisien yhteydessä. Uusimman kansallisen punaisen listan mukaan laji on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (Lehikoinen ym. 2019).

Tunturipöllön koko maailmankanta on luokiteltu vaarantuneeksi, uusien analyysien mukaan maailmankanta on aikaisempia arvioita huomattavasti pienempi ja taantuma on ollut nopeaa sekä Pohjois-Amerikassa että Euraasiassa. Tunturipöllöä uhkaa ilmastonmuutos ja arktisten alueiden nopea lämpeneminen, joka vaikuttaa pikkunisäkkäiden kannanvaihteluihin, heikentäen tunturipöllön ravinnonsaantia (BirdLife International 2021, Potapov & Sale 2013).

Esiintyminen Haliaksella

Haliaksella lajia on havaittu epäsäännöllisenä harvinaisuutena vaellusten yhteydessä. Talveen painottuvia havaintoja on ollut marraskuusta maaliskuuhun. Viimeisimmät havainnot lajista ovat vuoden 2000 maaliskuulta. Uusia varsinaisia vaelluksia ei talven 1999-2000 ole Suomessa havaittu lainkaan, mutta Suomessa havaitaan vuosittain yksittäisiä harhailijoita. Vaellusten hiipuminen lienee yhteydessä pesimäkannan taantumiseen läntisessä Euraasiassa (BirdLife International 2021).