Tornfalk – Falco tinnunculus

Tuulihaukka on yleinen pieni petolintu, joka on levittäytynyt laajoille alueille Euraasiaa ja Afrikkaa. Pohjois- ja Itä-Euroopan populaatiot, sekä suurin osa Aasian populaatioista, ovat muuttolintuja. Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Afrikassa pesivät linnut ovat paikkalintuja (BirdLife International 2019). Suomessa tuulihaukkaa tavataan koko maassa, joskin kanta on harvempaa saaristossa, järvi-Suomessa ja maan pohjoisosissa. Tuulihaukka on ennen kaikkea viljelysmaiden laji, mutta se pesii lisäksi saaristossa, hakkuuaukoilla, soilla ja tunturialueilla. Suomessa pesii arviolta 7 000 paria tuulihaukkoja (Valkama ym. 2011) ja suomalaiset tuulihaukat talvehtivat pääsääntöisesti Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Pohjois-Afrikassa, osa kannasta ilmeisesti Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa (Saurola ym. 2013).

Esiintyminen Haliaksella

Haliaksella tuulihaukkoja tavataan ympäri vuoden. Laji on harvalukuinen talvehtija, joka yleensä havaitaan saalistuslennossa Tulliniemeä ympäröivien luotojen päällä. Kevätmuutto alkaa maaliskuun loppupuoliskolla ja päämuutto ajoittuu huhti-toukokuun vaihteeseen. Tuulihaukka on keväällä säännöllinen, mutta melko harvalukuinen, ja kevään parhaimmat päiväsummat ovat toistakymmentä yksilöä. Tuulihaukka on kesäkuukausina Haliaksella hyvin harvalukuinen, joten laji pesii Tulliniemen alueella korkeintaan satunnaisesti. Todennäköisesti kesähavainnot koskevat kierteleviä tai pesinnöissä epäonnistuneita lintuja.

Syysmuutto alkaa heinäkuun lopussa ja voimistuu elokuun loppua kohti, jolloin voi havaita useiden kymmenien tuulihaukkojen päivämuuttoja. Päämuutto jatkuu syyskuun ensimmäisellä puoliskolla. Syyskuun loppupuolella ja lokakuulla tuulihaukka on edelleen säännöllinen, mutta huomattavasti harvalukuisempi, ja viimeisiä syysmuuttajia nähdään vielä marraskuussa. Haliaksen pienen rengastusaineiston perusteella nuorten lintujen muutto jakautuu pidemmälle aikavälille kuin vanhojen (Lehikoinen ym. 2014). Ruotsin Falsterbon lintuaseman aineiston mukaan ensimmäisenä muuttavat vanhat naaraat, seuraavaksi nuoret linnut, ja viimeiseksi vanhat koiraat (Kjellén 1992). Koko Suomen rengastusaineisto viittaa siihen, että nuoret linnut lähtevät liikkeelle vanhoja aikaisemmin, mutta vanhat linnut kurovat matkan kiinni muuttomatkan varrella. Nuorille linnuille on tyypillistä heti lentokyvyn saavuttamisen jälkeen kaikkiin ilmansuuntiin tapahtuva liikehdintä, dispersaali, heinä-elokuussa. Vanhojen lintujen muutto puolestaan viivästyy pesinnän jälkeisen sulkasadon takia (Saurola ym. 2013).