Havsörn – Haliaeetus albicilla

Merikotka pesii laajalla alueella Euraasiassa, Euroopan kannan keskittyessä Fennoskandiaan ja Itä-Eurooppaan. Levinneisyysalue ulottuu aina Venäjän itäosiin ja Japaniin asti, ja talvehtimisalueita löytyy Länsi-Euroopan lisäksi Lähi-idästä, Intiasta, Kiinasta ja Etelä-Koreasta. Suomessa pesimäkanta keskittyy Lounais-Suomen saaristoon ja länsirannikolle, sisämaassa Lapin suurien tekojärvien alueelle ja Kainuuseen. Sisämaapesintöjä tunnetaan myös Pirkanmaalta, Hämeestä ja Pohjois-Karjalasta, ja kierteleviä merikotkia tavataan koko maassa (Birdlife International 2018, Valkama ym. 2011).

1990-luvun alussa alkanut merikotkan runsastuminen on yksi suomalaisessa saaristoluonnossa tapahtuneista näkyvimmistä muutoksista. Siihen asti merikotka oli harvinaisuus, vuosisadan alussa pesimäkanta kärsi edelleen voimakkaasta vainosta, ja rauhoituksen jälkeen ympäristömyrkyistä. Tehokkaiden suojelutoimien, kuten talviaikaisen haaskaruokinnan sekä tekopesien rakentamisen, ansiosta poikastuotto kasvoi ja pesimäkanta vahvistui. Nykyään Suomessa pesii arviolta yli 450 paria merikotkia (Valkama ym. 2011).

Esiintyminen Haliaksella

Suomen merikotkakannan runsastuminen on näkynyt myös Haliaksella: lajia tavataan ympäri vuoden ja laji pesii Tulliniemeä ympäröivässä saaristossa. Merikotkien havaintomäärät ovat runsastuneet yli kymmenkertaisesti seurantajakson aikana, ja runsastuminen on jatkunut 2010-luvulla. Paikallisia lintuja havaitaan viidestä kymmeneen, parhaimmillaan kahteenkymmeneen, yksilöön läpi vuoden, ainoastaan keskikesällä paikallisten lintujen määrät putoavat hieman. Kevätmuutto keskittyy maaliskuulle ja syysmuutto syyskuulta marraskuulle, parhaimpien päiväsummien kohotessa lähemmäs kolmeakymmentä yksilöä. Yksittäisiä muuttajia nähdään pitkin talvea, joskus kesälläkin. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös merikotkan vuodenkiertoon, kevätmuutto aikaistui 2000-luvulta 2020-luvulle seitsemällä vuorokaudella ja syysmuutto viivästyi koko seurantajakson aikana keskimäärin kuudella vuorokaudella.