Karkurikotilo on maailmanlaajuisesti, myös Euroopassa erittäin laajalle levinnyt vieraslaji. Laji kuvattiin alun perin Ranskassa jo 1800-luvun alussa, mutta viimeaikaiset geneettiset tutkimukset ovat varmistaneet alkuperän olevan Pohjois-Amerikassa, jossa elää useita sen lähisukulaisia. Myös fossiililöydöt viittaavat alkuperään Amerikan mantereella.

Eurooppaan karkurikotilot ovat levinneet mahdollisesti jo 1600-, mutta viimeistään 1800-luvulla, aluksi kasvitieteellisiin puutarhoihin vesikasvien mukana. Leviäminen jatkuu edelleen muun muassa akvaarioharrastuksen lieveilmiönä. Laji voi levitä myös luontaisesti uusilla esiintymisalueilla.

Suomen ensimmäinen varmistettu karkurikotilohavainto on vuodelta 2021 itäisestä Helsingistä, minkä jälkeen, vuonna 2022 siitä on tullut havaintoja muutamalta purolta Helsingissä. Lisäksi laji on havaittu Salon Uskelanjoessa. Epävarmoja havaintoja lajin esiintymisestä Suomessa on tehty aikaisemminkin. Laji on mahdollisesti esiintynyt paikallisesti jo paljon aikaisemmin, esimerkiksi kasvitieteellisten puutarhojen lampiin tuotujen vesikasvien mukana levinneenä, mutta kadonnut välillä. Uusimmat havainnot ovat todennäköisesti peräisin uusista leviämisistä. Esimerkiksi Liettuasta laji on löytynyt luontoon levinneenä vasta vuonna 2015, vaikka kasvitieteellisissä puutarhoissa siitä on huomattavasti vanhempiakin havaintoja. Muuallakin on havaittu lajin levinneen useissa eri vaiheissa ja vasta 2000-luvulla myös luontoon.

Sydeuropeisk blåssnäcka – Physella acuta

Inga typprover

Typprov

Inga nationella vetenskapliga samlingsprov

Nationella vetenskapliga samlingsprov