Pikkuvihersammakon yhtenäinen levinneisyysalue kattaa suurimman osan Eurooppaa. Pohjoisessa se ulottuu Baltian maihin, mutta ei Tanskaan. Suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan pikkuvihersammakko elää ruokasammakon kanssa sekapopulaatioina.

Pohjoismaissa pikkuvihersammakkoa tavataan ainoastaan kahtena erillisenä jääkauden jäänne-esiintymänä, joista toinen sijaitsee Uplannin rannikolla Gävlen kaakkoispuolella Keski-Ruotsissa ja toinen Itä-Agderin läänissä eteläisessä Norjassa. Ruotsissa laji on luokiteltu vaarantuneeksi, ja se esiintyy Uplannissa noin 90 lammessa meren läheisyydessä. Norjan populaation koko vaihtelee vuosittaisesta lisääntymismenestyksestä riippuen 15 ja 50 aikuisen yksilön välillä ja laji on maassa äärimmäisen uhanalainen. Ruotsin ja Norjan populaatiot ovat jäänteitä viimeisen jääkauden jälkeiseltä lämpökaudelta, ja ne ovat poikkeuksellisia myös siinä mielessä, että ne esiintyvät puhtaana, ilman syötävää sammakkoa. Myös Suomen pikkuvihersammakkopopulaatiot näyttävät olevan puhtaita, eli samoista lammikoista ei ole löydetty ruokasammakoita.

Suomen löytöpaikkoja lähimmät pikkuvihersammakkopopulaatiot sijaitsevat tiettävästi Upplannin saaristossa sekä mahdollisesti Viron luoteiskolkassa. Suomen pikkuvihersammakoiden alkuperää ja leviämishistoriaa ei tiedetä. Mahdollisesti laji on saapunut Suomeen ihmisen toimesta tahallisesti tai tahattomasti. Ottaen huomioon, että pikkuvihersammakko on Upplannin saaristossa pystynyt kolonisoimaan myös varsin kaukana rannikosta sijaitsevia saaria ja luotoja, myös mahdollisuus lajin luontaisesta leviämisestä Suomeen on syytä ottaa huomioon.

Gölgroda – Pelophylax lessonae