Kirput – Siphonaptera

Kirput (Siphonaptera) ovat pieniä, hyvin pieniä tai erittäin pieniä, ruumiiltaan sivuttaissuuntaisesti voimakkaasti litistyneitä, kovia ja usein kiiltäviä hyönteisiä, jotka ovat selkärankaisten ulkoloisia. Kirppujen ruumiissa, erityisesti selkäpuolella, on taaksepäin suuntautuneita piikkejä ja sukasia ja ruumiin sivuilla pieniä kovettuneita kilpiä, skleriittejä. Väritykseltään kirput ovat yleensä tummia, ruskeita tai mustia.

Kirppujen pää ei ole keskiruumiista selvästi erillinen. Päässä on yleensä hyvin lyhyet tuntosarvet, jotka ovat kolmijaokkeiset, tukevat ja osittain uurteisiin kätkeytyneet. Verkkosilmiä ei ole; niiden tilalla olevat pistesilmät ovat usein surkastuneet, litteät ja yksinkertaiset tai ne puuttuvat kokonaan. Suuosat ovat lyhyet ja pistävät sekä imevät. Monilla lajeilla on jäykkien piikkien kampamainen rivistö poskessa, ns. poskikampa. Kirppujen keskiruumiin. 1. jaokkeen etuselässä (pronotum) on usein kampamainen rivi jäykkiä piikkejä, ns. pronotaalikampa. Kirpuilla ei ole siipiä. Niiden jalkojen lonkat ovat voimakkaasti kehittyneet ja nilkat ovat pitkät. Takaraajat ovat erityisen pitkät ja voimakkaat hyppyjalat. Jalkojen päissä on kynnet, joiden avulla kirput voivat tarrautua isäntiinsä. Takaruumiin kärjessä, viimeisen jaokkeen selkäpuolella on silmiinpistävä aistikarva-alue (sensillum/sensillium). Se on tasainen tai pyöristynyt ja siinä on vaihteleva määrä aistikarvoja, jotka nousevat pienten kumpujen päältä. Sensillumin tarkkaa funktiota ei tiedetä.

Maailmalla ruumiin pituus 1-8 mm.

Suomen suurin laji on ruumiiltaan  6 mm pitkä, kontiaisilla loisiva Hystrichopsylla talpae.

Toukat ovat matomaisia, jalattomia ja silmättömiä, ja niillä on purevat suuosat.

Parittelu tapahtuu isäntäeläimen päällä, jonka jälkeen koiras usein kuolee pian parittelun jälkeen.

Naaraat munivat munansa isäntäeläimen pinnalle tai laskemalla ne isännän pesään. Koiraat kuolevat pian parittelun jälkeen, naaraat elävät pidempään.

Muodonvaihdos on täydellinen. Toukka poikkeaa suuresti aikuisesta, ja toukka- ja aikuisvaiheen välillä on lepovaihe, kotelo (pupa). Toukkavaiheita on kolme. Yksilölle kehittyy siivet vasta kotelovaiheessa ja ne suoristuvat kotelosta kuoriuduttua.

Toukat ovat jalattomia ja matomaisia. Kotelotyyppi on irtokotelo. Toukat kutovat joskus kotelonsa ympärille sylkirauhasista erittyvän silkin avulla kotelokopan, johon sitovat ympäristön pieniä partikkeleita. Kirput voivat olla lepotilassa koteloituneena isännän pesään hyvinkin pitkään, kunnes tuntevat isäntäeläimen läheisyyden esim. liikevärähtelyn ja lämmön avulla ja kuoriutuvat.

Joidenkin lajien koteloissa on siivenkaltaisia surkastumia osoituksena sukulaisuudesta siivellisiin hyönteisiin.

Elinkierto yleisesti joitakin viikkoja, mutta voi kestää lepotilan vuoksi vuosiakin. Vuodessa voi olla useita sukupolvia ja nisäkkäiden kirput saattavat lisääntyä vuoden ympäri.

Talvehtiminen kotelona tai aikuisena.

Ravintona toukilla orgaaninen aines, kuten kuivunut veri ja aikuisten jätökset; aikuisilla isäntäeläimen veri. 

Sietävät sitkeästi isäntäeläinten yrityksiä poistaa kirput itsestään. Skleriitit kirpun kyljissä ovat sopeuma kestämään isäntälajien yrityksiä päästä kirpuista eroon raapimalla, sillä ne auttavat kestämään kovaa painetta. Keskiruumiin ja posken kampapiikkien ja muiden ruumiin sukasten avulla kirput pysyvät paremmin isäntäeläimen turkissa tai sulkapeitteessä kiinni, kun isäntä yrittää päästä niistä eroon.

Kirput ovat hyvin liikkuvaisia ja ne siirtyvät helposti isännästä toiseen. Ihmiskirput (Pulex irritans) pystyvät loikkimaan jopa 30 cm loikkia.

Pystyvät aistimaan isäntäeläimensä liikkeen, lämpötilan, kosteuden, hiilidioksidin ja tuoksujen avulla. 

Aikuiset voivat selvitä jopa vuoden ilman veriateriaa.

Isäntäeläimiensä, lintujen ja nisäkkäiden, pinnalla. 90 % lajeista elää maanisäkkäillä ja loput linnuilla. Eniten kirppuja on eläimillä, jotka tekevät koloja, onkaloita tai pesiä ja viettävät ainakin jossakin elämänsä vaiheessa suhteellisen paikallaan pysyvää elämää. 

Kirput ovat usein moni-isäntäisiä, joskus yksi-isäntäisiä. Joskus munista kuoriutuvien toukkien on kyettävä loisimaan kuoriutumisympäristön epätyypillisiä isäntiä, sillä aikuinen kirppu on saatattanut joutua esim. saaliseläimestä saalistajan pesäonkaloon, jonne sen munat päätyvät. Usein lisääntymistulos on kuitenkin parempi tiety(i)llä isäntälajeilla.

Merinisäkkäillä tai paksunahkaisilla nisäkkäillä (norsut, sarvikuonot) ei ole kirppuja. 

Taloudellinen ja ekologinen merkitys huomattava: voivat levittää monia ihmisten ja muiden eläinten tauteja ja sairauksia. 

Lisätietoa kirppujen hyppymekanismista.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

Krogerus, H. (toim.). 1985: Suomen eläimet 4. Hyönteiset. — Weilin+Göös. 344 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

Mullen, G. R. & Durden, L. A. 2009: Medical and Veterinary Entomology. — Academic Press. 637 s.

Kreik. siphon= putki, a + ptera = siivetön. Lahkon tieteellinen nimi viittaa ilmeisesti siivettömään ”verenimijään”, koska kirppujen suuosat ovat putkimaisen pistävät.