Jäytiäiset – Psocoptera

Jäytiäiset (Psocoptera) ovat hyvin pieniä ja pehmeäruumiisia hyönteisiä, joita voi löytää metsistä ja puistoista esimerkiksi puiden rungoilta ja oksistosta.

Jäytiäisten pää on iso ja liikkuva. Siinä on suuret ja ulkonevat verkkosilmät, ja lentokykyisillä lajeilla kolme pistesilmää, kun taas lentokyvyttömiltä pistesilmät puuttuvat. Tuntosarvet ovat pitkät (13-jaokkeiset) ja rihmamaiset. Suukilven taaempi osa on suuri ja saattaa muodostaa noin kolmanneksen pään yläpuolesta. Suuosat ovat purevat, leuat ovat epäsymmetriset. Jäytiäisten keskiruumiin 1. jaokkeen (prothorax) etuselkä (pronotum) on pieni, kun taas keski- ja takaselät (meso- ja metanotum) ovat isot. Keskiruumiin koko vaihtelee lajin lentokyvyn mukaan: siivellisillä prothorax on surkastunut ja siivettömillä se on iso. Jäytiäisillä on tavallisesti kaksi paria siipiä, mutta ne voivat olla siivettömiä tai siivet ovat surkastuneet. Useimmat luonnonvaraisina elävät lajit ovat pitkäsiipisiä, kun taas sisätiloissa elävät ovat yleensä siivettömiä tai niiden siivet ovat surkastuneita. Siivellisyydessä on seksuaalidimorfismia (vain toinen sukupuoli siivellinen). Siivet ovat kalvomaiset, ne kiinnittyvät toisiinsa lennossa ja levossa, ja levossa ne ovat kattolaskuisesti takaruumiin päällä. Siipisuonitus on yksinkertainen ja poikkisuonien osalta harva. Etusiiven etureunassa on puolisoikiomainen siipitäplä ja siivet ovat usein muutenkin kuviolliset tai täplikkäät. Jäytiäisten jalat ovat hoikat ja yksinkertaiset, kussakin nilkassa on kaksi kynttä. Useiden lajien koiralla on jalkojen takalonkissa nk. Pearmanin elin, jonka avulla ne pystyvät tuottamaan ääntä. Takaruumiissa jäytiäisillä on selkäpuolella periprokti ja parilliset sivuttaiset paraproktit, mutta peräsukasia ei ole.

Ruumis harvoin yli 6 mm, maailmalla 1-10 mm. 

Jäytiäisten sukulaisuussuhteet ovat olleet keskustelun alla. Viime aikoina jäytiäiset (Psocoptera) sekä väiveet ja täit (Phthiraptera) on luokiteltu samaan lahkoon Psocodea, sillä lahkot eivät näyttäisi muodostavan monofyleettisiä, yhdestä kantamuodosta peräisin olevia, ryhmiä.

Toukat aikuisen kaltaisia, mutta siivettömiä (mikäli kyseessä laji, jonka aikuiselle yksilölle kehittyy siivet). Toukkavaiheiden välillä tapahtuu asteittaisia muutoksia kohti aikuisuutta: yksilön koko, verkkosilmät ja siivet (siivellisillä lajeilla) kehittyvät ja kasvavat nahanluontien myötä, ja tuntosarvien jaokkeiden määrä lisääntyy. 

Pieni koko, siipien tunnusomainen yksinkertainen suonitus ja etusiiven etureunan puolisoikiomainen siipitäplä.

Parittelua edeltää usein koiraan tuottama ääntely jalkojen äänentuottorakenteiden avulla sekä kosintatanssi, jonka jälkeen siittiösolut siirretään siittiökotelon avulla naaraaseen. Naaraat munivat kasvillisuuteen tai kaarnan alle yleensä helmimäisiä munia ryhmissä tai yksittäin, joita jotkut lajit suojaavat silkkimäisellä verkolla tai peittämällä ne ruoka- tai ulostehiukkasilla. Jotkin lajit suojelevat muniaan. 

Jotkin lajit ovat kaksineuvoisia: niillä on sekä koiraiden että naaraiden lisääntymiselimet. Jotkin lajit synnyttävät eläviä poikasia (viviparia) ja joillakin lajeilla esiintyy telytokiaa: naaraat lisääntyvät partenogeneettisesti ja munivat vain naaraita, eikä koiraita välttämättä esiinny ollenkaan.

Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta siivetön. Toukkavaiheiden lukumäärä yleensä kuusi, mutta voi olla joillain lajeilla neljä tai viisikin.

Elinkierto munasta aikuiseksi kestää joitakin kuukausia.

Talvehtiminen tavallisesti munana, mutta mahdollista myös toukkana tai aikuisena. Sisätiloissa esiintyvät lajit voivat olla aktiivisia ympäri vuoden ja tuottaa useita sukupolvia vuodessa.

Ravintona levät, jäkälät, siitepöly, homeet, sienirihmat, muiden hyönteisten munat, ruoka-aineet kuten jauhot tai kuivatut hedelmät.

Kykenevät juoksemaan usein nopeasti.

Voivat elää joko yksittäin tai pienissä aikuisten ja toukkien muodostamissa ryhmissä.

Elävät maaelinympäristöissä kasvillisuuden seassa, puiden rungoilla ja oksistossa ja karikkeessa. Osa lajeista (mm. pölytäit ja kirjatäit) sisätiloissa ihmisen seuralaisina ruokavarastoissa ja kirjastoissa.

Taloudellinen ja ekologinen merkitys osittain tunnettu: jotkin lajit voivat olla ruoka-aineiden tai museonäytteiden tuholaisia, ja joidenkin lajien on todettu levittävän lampaan väkäkärsämatoa, lampaan suolistoloista.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

Krogerus, H. (toim.). 1985: Suomen eläimet 4. Hyönteiset. — Weilin+Göös. 344 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.